Åbo Akademin tuore vaalitutkimus on herkkupala politiikan ammattilaisille ja harrastajille. Se antaa vastauksia vaaleissa ja vaalien jälkeen puhuttaneisiin kysymyksiin taktisesta äänestämisestä, miesten ja naisten äänestämisen eroista sekä puolueiden kannatuksesta eri ikäryhmissä. Toivottavasti se myös pakottaa poliitikot miettimään, mihin mittaan asti polarisaatiota kannattaa hyödyntää politiikan teon välineenä, kirjoittaa MTV Uutisten päätoimittaja Ilkka Ahtiainen.
Eduskuntavaaleista on kulunut aikaa alle kolme kuukautta, ja uusi hallituskin on ollut koossa vasta pari viikkoa. Yhtä kaikki, ensimmäinen ja vieläpä sangen kattava tutkimus kevään vaaleista on jo ilmestynyt. Nopean julkaisun on mahdollistanut professori Kimmo Grönlundin johtama Åbo Akademin yhteiskuntatieteen tutkimuslaitoksen työryhmä.
Tutkimuslaitos loi Kansalaismielipide-verkkopaneelin jo vuoden 2019 eduskuntavaaleihin. Kaikkiaan 5000 kansalaista käsittävä paneeli on mahdollistanut nopean tiedonkeruun ennen vaaleja ja välittömästi niiden jälkeen. Nyt tuloksena on englanniksi julkaistu tutkimus Finland turned right: voting and public opinion in the parliamentary election of 2023 (Suomi kääntyi oikealle: äänestäminen ja yleinen mielipide eduskuntavaaleissa 2023).
Oikeiston yksituumaisuus taloudesta ratkaisi vaalit
Tutkimus kertoo, mitä vaaleissa tapahtui ja vastaa myös tärkeimpään kysymykseen: miksi näin kävi?
Yhden päätuloksista voi tiivistää näin: ei pelkästään kokoomuksen ja perussuomalaisten puolue-eliitti vaan myös näiden kahden puolueen kannattajat löysivät toisensa ennen kaikkea talousasioissa (tutkimuksessa sivu 55, taulukko 6.2). Koska vaalitaistelu käytiin pitkälti Suomen katastrofaaliseen tilaan ajautuneen julkisen talouden ympärillä ja koska huomattavan monille äänestäjille kokoomuksen ja perussuomalaisten tarjoama tiukka linja kelpasi, ne voittivat ja muodostivat myös hallituksen.
Puoluetoimistojen politrukeille, poliitikoille itselleen, toimittajille ja politiikan harrastajille tutkimus tarjoaa 152 sivua kiinnostavaa luettavaa alkaen kannatussiirtymistä, eri-ikäisten äänestäjien preferensseistä sekä jo vuoden 2019 vaaleissa havaitusta hätkähdyttävästä ilmiöstä: äänestämisen sukupuolittuneisuudesta.
Ääripäät löytyvät perussuomalaisista ja vihreistä
Yksi kiinnostavimmista luvuista on professori Kim Strandbergin osuus, joka käsittelee tunneperäisen polarisaation merkitystä äänestämisessä (tutkimuksessa alkaen sivulta 93). Vaikka termi on peräisin Yhdysvalloista ja tarjoaa selitysvoimaa erityisesti maan kaksinapaiseen sisäpolitiikkaan, ilmiö on havaittu myös monipuoluejärjestelmän varaan rakentuvissa demokratioissa kuten Suomessa. Karkeasti ottaen kyse on siitä, kuinka hyvin tai huonosti eri puolueiden kannattajat sietävät kilpailevia puolueita, niiden poliitikkoja ja kannattajia.
Tutkimuksessa vastaajia pyydettiin arvioimaan eri puolueita ja niiden johtajia asteikolla 0–10, jossa 0 tarkoittaa täydellistä torjuntaa ja 10 täydellistä hyväksyntää (dislike-like).
Tutkimuksen tulos ei sinänsä yllätä: eniten torjuntaa ja vähiten tykkäämistä on perussuomalaisten ja niin sanotun vihervasemmiston eli vihreiden, vasemmistoliiton ja myös Sdp:n kesken. Kiintoisaa kuitenkin on, että perussuomalaiset näyttäisivät tutkimuksen perusteella sietävän vasemmistolaisia kilpa- ja kiistakumppaneitaan hieman paremmin kuin nämä perussuomalaisia.
Puoluearviossa esimerkiksi Sdp:n kannattajien arvio Perussuomalaisista asteikolla 0-10 on 1.6. Perussuomalaisten kannattajat antoivat Sdp:lle korkeamman lukeman, 2.4.
Kotimaisen politiikan ääripäät näyttäisivät löytyvän vihreistä ja perussuomalaisista. Heidän kesken myös vastakkainasettelu on jyrkintä. Perussuomalaisten kannattajat antavat vihreälle puolueelle arvosanan 1.0. Vihreiden kannattajien arvio perussuomalaisille ei nouse edes 1:een. Arvio on 0.7.
Puolueista kokoomus ja Rkp näyttäytyvät kilpailijoiden silmissä neutraaleimpana, niihin siis kohdistuu vähiten antipatiaa (paitsi kokoomukseen vasemmistoliiton kannattajien keskuudessa).
Marin hyödynsi polarisaatiota vaaleissa
Kevään eduskuntavaalit osoittivat, että osalle poliitikoista houkutus hyödyntää polarisaatiota vaaliaseena on käynyt vastustamattomaksi.
Vaaleissa hyvin pärjänneen mutta silti kolmanneksi jääneen Sdp:n vaalitaktiikka perustui pitkälti tähän. Sanna Marin markkinoi itseään ja Sdp:tä oikeiston vastavoimana ja meni vaalitaiston tiimellyksessä niin pitkälle, että puhui kokoomuksen ja perussuomalaisten varaan rakentuvasta hallituksesta fasismiviittauksin. "Sinimustasta hallituksesta" puhuminen johdatti ajatukset 1930-luvun oikeistoradikaaliin Lapuan liikkeeseen, jonka tunnusvärit olivat sininen ja musta.
Lue myös: Tutkimus: Sanna Marin onnistui taktikoinnissaan (melkein)
Vaikka polarisaation lisääntymisestä on tutkimuksen mukaan selviä merkkejä, tuloksissa on myös lohdullisia elementtejä. Kolmas polarisaation mittari tutkimuksessa oli, kuinka haluttomia tai halukkaita eri puolueiden kannattajat ovat ystävystymään kilpailevien puolueiden kannattajien kanssa. Tähän on vastattu asteikolla 1–7.
Vaikka puoluetasolla vastakkainasettelu olisikin jyrkkää, vaikuttaa silti siltä, että henkilötasolla kansalaisilla on parempi valmius olla toistensa kanssa tekemisissä puoluekannasta tai arvomaailmasta huolimatta.