Somevaikuttaja Whitneyn botox-hoidot menivät pieleen – näin kävi toisen silmäluomen

Tätä mieltä helsinkiläiset ovat pistoshoidoista 2:32
Lokakuussa kyselimme helsinkiläisiltä, mitä mieltä he ovat pistoshoidoista.

Yhdysvaltalaisnainen kävi botox-hoidoissa kuten monta kertaa ennenkin. Nyt hän sai niistä kuitenkin komplikaation nimeltä ptoosi, riippuluomi. Tapauksesta kertovat BuzzFeed ja Today

Chicagolainen markkinointiviestinnän ammattilainen ja somevaikuttaja Whitney Buha, 33, kertoi Instagramissa avoimesti siitä, miten hänen vasen silmäluomensa alkoi roikkua botox-pistoksen jälkeen. 

Whitney oli käynyt ottamassa botoxia suurin piirtein kaksi kertaa vuodessa siitä lähtien, kun oli täyttänyt 30 vuotta. Something Whitty -blogia kirjoittava nainen sai täydentäviä botox-hoitoja vastineeksi kaupallisista yhteistöistä palveluntarjoajan kanssa. Aikaisemmin hoidoista ei ollut tullut komplikaatioita. 

Korjaava toimenpide roikkuvan kulman takia

Maaliskuussa Whitney meni paikalliseen kauneushoitolaan uutta botox-hoitoa varten. Muutaman päivän päästä hän huomasi, että hänen vasen kulmakarvansa ei näyttänyt siltä, miltä olisi pitänyt. Se roikkui alempana kuin oikeanpuoleinen eikä ollut kaarella kuten ennen. 

Kuusi päivää myöhemmin Whitney meni takaisin kauneussalonkiin, koska hän halusi korjata ongelman. Hän kertoo Today-sivustolle, että hän sai lisää botoxia “tilanteen tasapainottamiseksi”.  

Vasen silmäluomi muuttui oudoksi

Muutama päivä tämän jälkeen Whitney tunsi aamulla herätessään, että silmässä oli jotain hullusti.  

– Ajattelin, että oho, silmäni tuntuu todella raskaalta, hän kertoo Todaylle. 

Whitney katsoi peiliin ja näki, että vasen silmäluomi oli valahtanut alemmas. Hän soitti hädissään kauneusklinikalle, jossa hoito oli hänelle tehty.

– Puhuin klinikan vastaavan plastiikkakirurgin kanssa, ja koska hän ei ollut erikoistunut injektioihin, sain lähetteen jollekulle toiselle. 

Muutaman päivän aikana ongelma paheni. Whitneyn mukaan hänen oikea silmänsä alkoi kompensoida toisen silmän alentunutta näkökykyä niin, että silmä oli vielä enemmän auki. 

Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.

Avoin tilannetiedotus someseuraajille 

Whitney yritti ensin piilottaa silmäluomensa, kun hän julkaisi sisältöä Instagramiin. Mainittuaan seuraajilleen siitä, että hän peitti silmänsä botox-komplikaation takia, häntä pyydettiin kertomaan, mistä oli kyse. 

Whitney päätti kertoa avoimesti riippuluomitilanteestaan. Hänen yllätyksekseen seuraajat pitivät kovasti sitä, miten avoimesti hän vikaan menneestä kauneusoperaatiostaan kertoi. 

Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.

Riippuluomi onneksi vain väliaikainen vaiva

Whitney meni myöhemmin toiselle asiantuntijalle. Kyseessä oli eri paikka kuin se klinikka, jossa hoito oli hänelle tehty. Hoitaja totesi, että hänen vasemmassa silmässään oli ptoosi, riippuluomi.

Riippuluomi voi tulla ikääntymisestä, silmävammasta tai esimerkiksi silmäkirurgisen operaation komplikaatiosta, kertoo American Academy of Ophthalmology.

Dermatologi Kim Nicholas kertoo Todaylle, että riippuluomi voi seurata myös botox-pistoksesta, joka on tehty väärällä tekniikalla. Syynä on joko väärä pistokohta tai liian suuri määrä ainetta. 

– Nämä ovat harvinaisia tapauksia, hän kertoo.

Nichols sanoo, että riippuluomen pitäisi hävitä 4–6 viikon aikana. Siitä ei pitäisi jäädä pysyviä vammoja. 

Samaa sanoo Buzz Feedin haastattelema newyorkilainen plastiikkakirurgi Alan Matarasso, joka toimii yhdysvaltalaisen plastiikkakirurgiliiton johtajana. 

Matarasso kertoo, että tällainen komplikaatio tulee tyypillisimmin siitä, että nestemäistä botoxia tihkuu lihaksesta, johon se on tarkoitettu, sitä ympäröiviin lihaksiin. Kyseessä on kuitenkin vain väliaikainen ilmiö. 

– Se palautuu täysin, hän kertoo.

Hoidon tuloksia odotellaan

Hoitaja kertoi Whitneylle, että hän voisi saada hoidoksi reseptillä saatavia silmätippoja sekä lisää botoxia. Silmätipat tosin auttaisivat vain väliaikaisesti. Pian luomi alkaisi taas roikkua. 

– Hän ehdotti, että laitettaisiin kaksi annosta botoxia silmäluomen reunaan, jotta luomi aukenisi jälleen lisää. 

Hetken epäröityään Whitney päätti ottaa tippojen lisäksi botoxia, jonka vaikutusten pitäisi alkaa näkyä muutamassa viikossa. Sillä välin hän on yrittänyt nopeuttaa prosessia erilaisin keinoin, kuten hieromalla silmän aluetta. Hän kertoi kokeiluistaan Instagramissa.

Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.

Varmista ammattitaito!

Matarasso suosittelee botox-hoitoa miettiviä varmistamaan, että palveluntarjoaja on pätevä ja että toimenpiteen jälkeen annetaan hyvät jälkihoito-ohjeet. Olisi myös hyvä varmistaa, että toimenpiteen suorittavalla henkilöllä on riittävästi kokemusta botoxista johtuvien mahdollisten ongelmien hoitoon liittyen. 

– Se olisi todella tärkeää, koska tällaista tosiaan tapahtuu. 

Botox-pistoksia jatkossakin

Whitney ei ole ollut järkytyksestä ihan suunniltaan. Häntä lohduttaa tieto, että komplikaatio on väliaikainen. 

– Koko tämä vuosi on ollut niin hullu ja vaikea kaikille, että tämän tapauksen kanssa mietin vain, että tämä on taas vain yksi juttu, joka pitää kestää. 

Whitney on kiitollinen seuraajiltaan saamastaan tuesta. Vaikka mukana on ollut jotain ilkeämielisiä kommentteja, on valtaosa palautteesta ollut äärimmäisen positiivista.  

Whitney aikoo myöhemminkin käydä botox-hoidoissa, mutta jatkossa hän valitsee hieman tarkemmin sen, kuka toimenpiteen hänelle suorittaa. 

– Rakastan botoxia silloin, kun hoito tehdään oikein. Se näyttää tosi hyvältä ja saa minut tuntemaan oloni paremmaksi. 

Lue myös:

    Uusimmat