Sokea Kila-koira "pelasti" naisen hengen: "En tiedä mitä tekisin ilman sitä"

Tämän naisen ja koiran ystävyyden voidaan sanoa olevan jotain, joka pelasti molempien osapuolten elämän. 

Pentuna meksikolaiskaupunki Tijuanan kaduilta pelastettu Kila oli ennen turvaan pääsyä joutunut kokemaan kovia. Sokeaa pentua oli muun muassa heitelty kivillä.

Kodittomille lemmikeille tarkoitetussa eläinkodissa hetken asuttuaan tapahtui jotain, joka muutti sekä koiran että tämän uuden omistajan elämän lopullisesti.

Erityinen koira

Eräänä päivänä Alexis Magoo ajatteli, että koiran hankkiminen saattaisi tuoda iloa hänen muuten niin synkältä näyttävään elämäänsä. Eikä hän olisi voinut olla enempää oikeassa.

– Henkilökohtaisessa elämässäni oli meneillään paljon kaikenlaista; olin surullinen koko ajan, olin kamalan masentunut ja onneton. Se toi välittömästi iloa elämääni, nainen kertoo.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Magoo adptoi Kilan koiran ollessa yhdeksän kuukauden ikäinen. Heti ensikohtaamisesta lähtien Magoo tiesi, että Kila oli aivan erityinen pentu.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Kukaan ei ole varma siitä, onko Kila ollut sokea jo syntymästään lähtien vai sokeutunut myöhemmin, mutta koira itsessään tuntuu olevan asian kanssa sujut. Mikään sen käytöksessä ei viittaa siihen, että se ajattelisi olevansa erilainen kuin muut koirat.

Magoon mukaan se pystyy samaan kuin muutkin koirat, mutta joskus jotkut asiat vaativat hieman yritystä.

Sokeus ei estä nauttimasta elämästä

Kila on nyt kaksivuotias ja sokeudestaan huolimatta se käyttäytyy aivan kuin näkisi täydellisesti.

– Se on uskomattoman fiksu. Käsken häntä kulkemaan eteenpäin, kääntymään oikealle, pysähtymään, varomaan vaaraa ja hän ymmärtää kaiken täydellisesti, Magoo toteaa.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Rankasta pentuajasta huolimatta Kila näyttää rakastavan aivan kaikkia, niin aikuisia, lapsia kuin toisia eläimiäkin.

– Se on iloinen ja täynnä elämää, aivan kuten muutkin koirat. Sanon aina, että se pystyy näkemään, mutta ei silmillään. En tiedä mitä tekisin ilman sitä. Se on minun paras ystäväni, Magoo toteaa.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Vaikka nainen pelasti sokean ja kodittoman koiran ja tarjosi tälle kodin, voidaan sanoa myös, että Kila pelasti uuden omistajansa elämän. Magoo löysi koiran avulla taas ilon ja uskonsa elämään.

Lähde: TheDodo

***


Lue myös:

    Uusimmat