Mainos

Sojuz-kapseli telakoitui kansainväliselle avaruusasemalle – mukana toukkia ja Angry Birds

Maanantaina Kazakstanista lähtenyt Sojuz-kapseli on telakoitunut kansainväliselle ISS-avaruusasemalle.

Yhdysvaltojen lopetettua sukkulalentonsa viime kesänä Venäjä on nyt ainoa valtio, joka vie ihmisiä kansainväliselle avaruusasemalle. Sojuz-kapselin kolmihenkisessä miehistössä on kaksi venäläistä ja yksi amerikkalainen avaruuslentäjä.

Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman toivetta nopeuttaa kaupallisten avaruuslentojen aloittamista uhkaa nyt budjettileikkuri. Avaruusbudjetin kohtaloa pohdittaneen vielä tänään edustajainhuoneessa. Jos juustohöylä iskee, se siivuttaa hankkeelta pois lähes 450 miljoonaa dollaria.

Kaikkiaan Nasan budjetti on kutistumassa lähes miljardilla dollarilla. Jos jossain hihkutaan niin Nasan tieteellisen tutkimuksen osastolla, joka saa viimevuotista enemmän rahaa.

Tutkimusmateriaalia on myös kansainväliselle avaruusasemalle tänään telakoituneessa Sojuzissa.

Sellaiseksi tuskin lasketaan lennolla ollutta suomalaisen peliteknologian tunnetuimman saavutuksen Angry Birdsin lintuhahmoa, mutta avaruuslentäjät toivat asemalle mukanaan hedelmäkärpäsen toukkia.

Tarkoitus on tutkia, millaisia mutaatioita painottomassa tilassa olo toukissa saa aikaan. Astronautit käyttävät niitä muun muassa lihasten surkastumisen tutkimiseen. Avaruusasemalle on viety aiemminkin toukkia ja satoja tuhansia mikroskooppisia matoja.

Sojuzit olivat lentokiellossa monta kuukautta teknisten ongelmien vuoksi.

(MTV3 - STT - AFP)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.