Jääkiekon Liigassa on nähty viime vuosina melkoisia vierastyöläisjoukkueita, kun ulkomaalaisvahvistuksia on riittänyt runsaimmillaan usean kentällisen tarpeiksi. Ulkomaalaislain myötä vierastyöläisten maahan saaminen on vaikeutunut, mutta ensi viikolla kauden aloittaa silti noin 100 ulkomaalaispelaajaa.
– Emme ole laskeneet kappalemäärää, mutta heitä on varmaan aavistuksen vähemmän kuin viime kaudella. Toki viime kaudellakin heitä tuli jonkin verran vielä kesken kauden, Liigan urheilujohtaja Jussi Markkanen kertoi keskiviikkona Helsingissä järjestetyssä mediatilaisuudessa STT:lle.
Markkasen mukaan seurat joutuvat pohtimaan ulkomaalaisvahvistuksien hankkimista siitä näkökulmasta, että pelaajan saaminen Suomeen saattaa kestää. Se on seuroille iso haaste.
– Meillä pelaajat tulevat pääsääntöisesti Yhdysvalloista tai Kanadasta, jos he tulevat EU:n ulkopuolelta. Seurat joutuvat tekemään päätöksiä, otetaanko riski, saadaanko pelaaja tarpeeksi nopeasti vai ollaanko valmiita hyväksymään, että pelaajan saaminen voi kestää kolme viikkoa tai jotakin.
Markkanen mainitsi pelaajien halun päästä pelaamaan ja perhetilanteet, jotka voivat vaikuttaa siirtopäätöksiin.
– Jos pelaaja pääsee nopeammin Saksaan tai Ruotsiin, ehkä hän valitsee sen.
Riskinsietokyky mitataan
Ulkomaalaislaki ja sen vaikutukset ovat puhuttaneet liigapelaajien keskuudessa melko vähän.
