SM-liigassa pelataan torstai-iltana yksi ottelu, kun Ilves saa Oulun Kärpät vieraaksi Tampereelle. Molemmat joukkueet ovat aloittaneet kauden varsin hyvin, joten ottelusta on odotettavissa laadukas mittelö pisteistä.
Ilves-Kärpät
Kotijoukkue Ilves on ennen torstai-illan ottelua sarjataulukossa sijalla neljä. Ilves on voittanut viidestä pelaamastaan ottelusta kolme. Edellisen kerran tupsukorvat pelasivat viime viikon lauantaina, kun se kukisti Rauman Lukon vieraskaukalossa 5-3-lukemin.
Ilveksen kanadalaishyökkääjä Mike Halmo alkoi lunastaa häneen kohdistuneita odotuksia, kun 27-vuotias nakutti Lukkoa vastaan kaksi pistettä.
Ilveksen tehonyrkki alkukaudella on ollut ykkösketju, sillä Arttu Ruotsalainen on tehnyt viiteen otteluun kuusi pistettä ja joukkueen kapteeni Eemeli Suomi neljä pistettä.
Kolmosketjun laituri Teemu Lepaus on antanut hyvin tukea kaksikolle kuudella tehopisteellään.
Ilveksellä kehityskohteena harjoituksissa on varmasti ollut alivoimapelaaminen, sillä alivoimaprosentti on vain 66,67. Se on sarjan toiseksi heikoin lukema.
Illan otteluun Ilves ei ole tehnyt suuria muutoksia kokoonpanoonsa. Nelosketjun laidalle nousee Topias Haapanen ja Riku Helenius on torjuntavuorossa.
