Mainos

SM-kultavahti hyppää pikakomennuksella JYPin tolppien väliin paikkaamaan loukkaantumista – "Saimme tutun ja kokeneen kaverin"

8:01

Jääkiekon Liigassa pelaavan JYPin maalivahti Joona Voutilainen loukkaantui lauantaina ottelussa SaiPaa vastaan. Jyväskyläläisseura hankki kolmen viikon sopimuksella korvaajaksi seurassa SM-kultaa ja hiljattain EBEL-liigan mestaruuden voittaneen Pekka Tuokkolan.

Pääkuvan videolla lauantain Tulosruudun kuvaa liigakierrokselta.

JYP tiedotti maanantaina nettisivuillaan hankkineensa maalivahti Joona Voutilaisen korvaajaksi Liigan kultavahdin Pekka Tuokkolan. Sopimus kestää kolme viikkoa eli marraskuun maajoukkuetaukoon saakka. Voutilaisen poissaolo kestää seuran mukaan muutamia viikkoja.

34-vuotias Tuokkola on pelannut JYPissä kuusi kautta. Maalivahti debytoi seurassa kaudella 2006-2007 ja torjui JYPin mestaruuteen keväällä 2009. Palkintokaapissa on myös SM-pronssi keväältä 2010 ja 2017. 

– Olemme iloisia, että kiihkeässä ottelurytmissä saimme tutun ja kokeneen kaverin pikahälytyksellä joukkueemme vahvuuteen. Tuttu pelaaja ympäristölle, tuttu ympäristö pelaajalle, urheilutoimenjohtaja Jukka Holtari sanoo tiedotteessa.

Tuokkola pelasi viime kaudella Mestistä KeuPassa ja edusti EBEL-liigassa Vienna Capitalsia sekä HC Bolzanoa. Tuokkola voitti Kai Suikkasen valmentamassa Bolzanossa liigan mestaruuden, minkä lisäksi suomalaisvahdilla oli pudotuspelien paras torjuntaprosentti ja päästettyjen maalien keskiarvo.

Tuokkola on edustanut urallaan Liigassa myös Tapparaa ja KalPaa sekä KHL:ssä Torpedo Nizhni Novgorodia. Maalivahdilla on kokemusta myös SHL:stä ja EBEL-liigasta.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.