Huippuvahvistus! Leijonien MM-vahti siirtyy SM-liigaan

USA:n kaljoittelevat sikailijat palasivat 80-luvulle – Sihvonen ja Monsterimonni kääntävät kaikki kivet USA-ottelusta 12:23
Sihvonen ja Monsterimonni antoivat kyytiä USA:n joukkueelle.

Mikkelin Jukurit kertoo solmineensa diilin olympiavoittaja Frans Tuohimaan kanssa. Tuohimaa siirtyy Savoon kesken jääneen KHL-kauden jälkeen.

Tuohimaa, 30, on pelannut SM-liigassa 243 ottelua HIFK:n, Jokereiden, SaiPan ja HPK:n paidassa.

Tuohimaan sopimus mikkeliläisseuran kanssa on yksivuotinen.

Päättyneellä kaudella hän edusti KHL:ssa Neftekhimik Nizhnekamskia. Tuohimaa purki sopimuksen Venäjän hyökkäyssodan alettua.

Tuohimaa kertoo uuden seuransa tiedotteessa olevansa tyytyväinen valintaansa.

Päätös siirtyä Mikkeliin tuntuu itselleni oikealta, ja olen erittäin tyytyväinen uudesta sopimuksesta. Kauteni on vielä maajoukkueen kanssa kesken, ja tahdon menestyä MM-kotikisoissa mahdollisimman hyvin. Tämän jälkeen on kuitenkin aika suunnata katseet kohti ensi syksyä ja mielenkiintoisia pelejä Jukurien kanssa, Tuohimaa selvittää.

HIFK-kasvatti kuuluu käynnissä olevissa MM-kotikisoissa Leijonien maalivahtikolmikkoon.

Tuohimaa oli mukana voittamassa helmikuussa Suomen jääkiekkomaajoukkueen ensimmäistä olympiakultaa.

Pääkuvan videolla Sihvosen ja Monsterimonnin MM-studio perkaa Leijonien USA-ottelun. Asiaa muun muassa yhdysvaltalaispelaajien yöjuoksuista kesken kisojen.  





Lue myös:

    Uusimmat