Kehonrakentaja Anton Gerasimov, 28, teki Venäjän dopingennätyksen annettuaan positiivisen näytteen yhdeksästä kielletystä aineesta. Nyt kuuden vuoden kilpailukiellon saanut mies avaa taustat.
Venäläinen Sports.ru-sivusto raportoi, että paitsi että käry yhdeksästä kielletystä aineesta oli Venäjän ennätys, se on kaiketi ennätys myös maailmanlaajuisesti. Lähelle pääsee yhdysvaltalainen maantiepyöräilijä Kayle Leogrande, joka on aiemmin kärynnyt seitsemästä aineesta.
– No, on aina kiva olla ennätyksen haltija, Anton Gerasimov täräytti Sports.ru:lle.
Sen jälkeen hän ilmaisi puhuvansa asiasta "vakavasti" ja selvitti, että hänen kärynsä tapahtui toukokuussa Etelä-Afrikassa käydyn Arnold Classic Africa -kilpailun yhteydessä. Gerasimovin mukaan tuolloin olisi testattu noin 400 urheilijasta kaksi atleettia.
– Ja urheilu on politiikan ulkopuolella, kyllä, Gerasimov heitti.
Gerasimov voitti Arnold Classic Africa -kilpailussa yli 95-kiloisten sarjan ja sijoittui kokonaiskilpailussa neljänneksi. Uutistoimisto Tass kertoi maanantaina, että hän kärysi 20. toukokuuta kansainvälisen lajiliiton toteuttamassa testissä. Tass yksilöi, että testissä havaittiin muun muassa steroideja oksandrolonia, stanozololia, drostanolonia, metenolonia ja trenbolonia.
Puolustautuminen
Gerasimov setvi osin, miten häneltä otetussa testissä näkyi niin suuri määrä aineita.

