Lynne kohtasi finaalissa transurheilijan – teki jyrkän ratkaisun

Biljardipelaaja Lynne Pinches kieltäytyi pelaamasta naisten pool-turnausfinaalissa transurheilijaa vastaan.

Transurheilijoiden kilpaileminen joissakin naisten lajeissa ja sarjoissa on kirvoittanut viime vuosina kiivasta keskustelua ja herättänyt myös närää. 

Lynne Pinches reagoi transurheilijan kohtaamiseen Englannin pool-liiton naisten Champion of Champions turnausfinaalissa toissa sunnuntaina jyrkästi. Pinches otti kamppeensa mukaan, käveli pois pelipaikalta ja luovutti ottelunsa Harriet Haynesia vastaan lyömättä lyöntiäkään.

Episodista on kuvattu video, jossa yleisöstä kuuluu äänekästä kannustusta ja taputusta ratkaisunsa tehneelle Pinchesille.

"Itkin aamukolmeen saakka"

Uransa neljännessä finaalissa pelannut Pinches on vahvistanut, että kyse oli hänen protestistaan. Hän pitää epäoikeudenmukaisena, että transurheilijat saavat kilpailla naisten sarjassa.

Pinches kertoi, ettei voi edes selittää sitä kurjuutta, jota hän on tapauksesta kokenut.

– En syönyt tai nukkunut kunnolla kahteen päivään, hän sanoi Eastern Daily Pressin mukaan.

– Itkin aamukolmeen saakka. Olin järkyttynyt. En välitä rahasta, tittelistä tai pokaalista. Välitän oikeudenmukaisuudesta.

Englannin pool-liitto oli pyörtänyt aiemman päätöksensä transsukupuolisten pelaajien osalta.

– Jos he eivät olisi tehneet sitä U-käännöstä, emme olisi tässä nyt.

– Olimme kaikki niin innoissamme, kun he aluksi sanoivat, että heillä on tarkka biologisten naisten kategoria.

Pinches sanoi, ettei hänen tarkoituksenaan ole ollut loukata transsukupuolisia, vaan hän koki transurheilijoiden kohtaamisen olevan biologisille naisille nöyryyttävää.

Eastern Daily Press raportoi yhdeksi biologisten naisten huoleksi, että transnaisilla voi olla suurempi ylävartalovoima, joka auttaa lyöntivoimassa, ja ulottuvuus voi olla ratkaisevakin etu. 

Veli ylisti

Pinchesin veli Barry kehui aiemmin siskonsa päätöstä.

– Täysi kunnia ja suuri kunnioitus siskolleni Lynne Pinchesille siitä, että hän otti kantaa eikä pelannut elämänsä suurimmassa pool-ottelussa, koska hänen mielestään on niin epäreilua kilpailla transnaista vastaan, Barry Pinches kirjoitti sosiaalisessa mediassa.

– Olen täysin samaa mieltä hänen kanssaan siitä, että on täysin epäreilua odottaa naisten kilpailevan transnaisia vastaan poolissa tai missä tahansa muussa urheilulajissa.

Barry Pinches huomautti, ettei transihmisten identifioituminen ole hänelle ongelma eikä hänellä ole mitään Harriet Haynesia vastaan, mutta hän pitää ongelmallisena transnaisten kilpailemista naisten urheilussa.

Lue myös:

    Uusimmat