Sita Salminen avoimena arvistaan – kertoo podcastissa, miksi on ollut itsetuhoinen

Sometähti Sita Salminen jätti ajelematta säärikarvat Tanssii Tähtien Kanssa -kaudella, mutta miksi? 5:37
Sosiaalisen median vaikuttaja Sita Salminen jätti ajelematta säärikarvat Tanssii Tähtien Kanssa -kaudella, mutta miksi?

Sosiaalisen median vaikuttaja Sita Salminen julkaisi ensimmäistä kertaa kuvan, jossa hänen viiltelyarpensa näkyvät. 

Sosiaalisen median vaikuttaja Sita Salminen, 30, kertoi Instagramissa 1. lokakuuta piilotelleensa viiltelyarpia puolet elämästään. 

– Jälkiin on liittynyt valtavasti häpeää ja tunne siitä, että niiden näkeminen on muille ihmisille jotenkin liikaa. Viimeisen kahden vuoden aikana olen tehnyt paljon töitä sen eteen, että saisin rauhan menneisyyteni kanssa, mutta tämä päivä on ehdottomasti se isoin askel, Salminen kirjoitti. 

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Julkaisun kuvassa hymyilevän Salmisen toisessa kädessä näkyy haaleita arpia. 

Podme-palvelun Sita-podcastin 14. jaksossa Salminen avaa tarkemmin syitä arpien ja itsetuhoisuuden taustalla. Salmisen kohdalla itsetuhoisuus ei ole kuitenkaan ollut koskaan itsemurha-ajatuksia, vaan keskittynyt viiltelyyn. Hänen itsetuhoisuutensa ja mielenterveysongelmansa alkoivat 8. luokalla 14-vuotiaana.

– Sairastuin samaan aikaan syömishäiriöön. Olen miettinyt, onko siellä taustalla yhteisenä tekijänä jotakin samaa, kuten patoutunutta vihaa tai muita tunteita, joita ei ole lapsena ja nuorena ilmaisemaan ja jotka on kääntyneet sisäänpäin. Tai onko itsensä rakastaminen ja hyväksyminen osa ongelmaa, Salminen kertoo podcastissaan.

Salminen kertoo podcastissa, että syömishäiriön ja viiltelyn rinnalla kulki ahdistuneisuus ja riitely perheen kanssa, kun heidän perheessään oli vaikeita aikoja. Hän muistelee ajanjaksoa, johon kuului vahvasti melankolia. 

– Jotenkin elin sitä, että nyt voin huonosti. Se oli todella kokonaisvaltainen kokemus, ja tiesin itsekin, että nyt minulla on asiat huonosti. Ahdistuneisuuteni oli alkuun yleisempää, epämääräistä huonoa oloa, mutta aika pian mukaan tulivat ahdistuskohtaukset. Ne olivat ahdistuksen tunteen kulminoitumia, eli sellaisia ahdistuksen huippupiikkejä, ja ahdistus alkoi tuntua sietämättömältä. Ensimmäiset ahdistuskohtaukseni liittyivät minulla super voimakkaaseen kehoinhoon. 

Kehoahdistus saattoi tulla siitä, että Salminen oli mielestään syönyt enemmän kuin olisi halunnut. Kohtausten aikaan hän hakeutui aina yksin omaan huoneeseensa. 

Salminen korostaa podcastissa, ettei hän ole kuitenkaan koskaan joutunut haavojensa takia tikattavaksi, vaan ne ovat parantuneet itsestään.

Salmisen jakama Instagram-kuva on ensimmäinen kerta, kun hän julkaisee kuvan, jossa viiltelyarvet näkyvät, eikä hän ole editoinut niitä pois. 

– Huh. Vielä muutama kuukausi sitten en olisi ikinä uskonut, että uskaltaisin postata jotain tällaista. Ja nytkin tuntuu todella epätodelliselta. Mutta vaikka tämä on pelottavaa, samaan aikaan on oudon rauhallinen olo. Että nyt on oikea hetki, Salminen kirjoitti Instagramissa. 

Salminen kertoo podcastissa viillelleensä itseään viimeisen kerran 20-vuotiaana yliopiston ensimmäisenä vuonna. Tuolloin Salminen haki myös ensimmäistä kertaa apua. 

Salminen nähtiin vuonna 2021 tanssimassa Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa tanssinopettajanaan Aleksi Seppänen. Podcastissa hän kertoo, miten oli aluksi kauhuissaan siitä, että joku saattaa nähdä ohjelmassa hänen arpensa, mutta lopulta kokemus olikin voimaannuttava. Salminen tajusi, ettei hän kuole siihen, että joku näkee hänen arpensa. 

Salminen on tuttu muun muassa hänen ja Veronica Verhon suositusta Poks-podcastista, jonka tekemisen kaksikko lopetti joulukuussa 2022. 

Älä jää yksin ongelmiesi kanssa. Pahaan oloon saa apua ympäri vuorokauden päivystävästä Mieli ry:n Kriisipuhelimesta numerosta 09 2525 0111. Hätätilanteessa soita hätänumeroon 112. Lisäksi Sekasin-chat on suunnattu 12–29-vuotiaille nuorille, tai voit varata keskusteluajan kriisityöntekijälle oman alueesi kriisikeskukselle tai etävastaanotolle, jos tarvitset keskusteluapua vaikeassa elämäntilanteessa. Tukinetissä voit osallistua ryhmächatteihin tai kahdenkeskisiin chatteihin, ottaa osaa ryhmäkeskusteluihin tai saada henkilökohtaisen tukihenkilön.

Lue myös:

    Uusimmat