Max Blomfelt kärsi reality-ohjelman kuvauksissa tylsyydestä – otti käyttöön erikoiset keinot
Tubettaja Max Blomfelt yritti selättää Selviytyjät Suomi -ohjelman kuvauksissa kokemaansa tylsyyttä omintakeisin tavoin.
27-vuotias tubettaja Max Blomfelt on yksi niistä tämän kaudenSelviytyjät Suomi-kilpailijoista, joilla ei ole aiempaa kokemusta reality-ohjelmien kuvauksista.
Vaikka televisiossa kilpailijoiden elämä malesialaisella saarella näyttää varsin tapahtumarikkaalta, mahtuu joukkoon myös paljon pitkiä päiviä, jolloin ei tapahdu mitään.
– Vaikeinta saarella oli tylsyys ja sellainen kokonaisvaltainen uupumus ja vetämättömyys, Blomfelt sanoo MTV Uutisten haastattelussa.
Yksi tv:ssä nähtävä jakso on koottu useamman päivän tapahtumista, ja välissä on hetkiä, jolloin saarelaiset viettävät paljon aikaa keskenään.
Pitkään Selviytyjät-ohjelmaan osallistumisesta haaveillut Blomfelt kertoo, että tylsyyttä ja pitkiä päiviä pyrittiin selättämään pitkillä keskusteluilla kanssakilpailijoiden kanssa.
Lisäksi Blomfeltilla oli omat kikkansa tylsyyden selättämiseksi.
– Kauden edetessä varmasti tulee esiin, että yritin tappaa tylsyyttä kikkailemalla koko ajan jotain, kiipeilin puissa, seisoskelin käsillä ja hypin voltteja.
Useita eri urheilulajeja harrastava Max Blomfelt on puhunut julkisuudessa elämästään lyhyenä miehenä. Maxilla on pitutta 165 senttiä.
Tylsistymisen ohella Blomfelt kärsi vetämättömyydestä, joka johtui kuumuudesta ja vähäisestä ruuasta.
– Se, ettei ole ruokaa eikä saa proteiinia, vaikuttaa paljon myös aivojen toimintaan. Olo on vetämätön ja sitten se tylsyys vielä siihen päälle lämmön lisäksi, niin se on siinä, Blomfelt kuvailee.
Suomen tunnetuimpiin tubettajiin lukeutuva Blomfelt kertoi alkuvuodesta sosiaalisessa mediassa saaneensa adhd-diagnoosin.
– Mulla pyörii koko ajan miljoona ajatusta päässä ja asioita on välillä vaikea saada maaliin, tai aloittaa, etenkin epämiellyttäviä asioita. Ajatuksia poukkoilee sinne tänne, hän kuvaili julkaisemallaan videolla.
Itse ohjelman tekeminen ja siihen liittyvä jatkuva juonittelukin oli sen sijaan Blomfeltin mielestä mukavaa puuhaa.
– Pelaaminen ja juonittelu ei ollut itselle vaikein juttu. Ajattelin sen niin, että olen oikeasti pelaamassa peliä ja tässä pelissä kuuluu juonitella, jotta tämä peli etenee.
Blomfelt kertoo tunteneensa muutaman kanssakilpailijoistaan etukäteen, mutta se ei automaattisesti tarkoittanut, että heidän kanssaan olisi ollut enemmän tekemisissä tai solmimassa liittoja.
– Pyrin ajattelemaan tätä jo etukäteen niin, että kaikki, mikä on siviilissä, jää tänne ja sinne lähdetään pelaamaan avoimin kortein puhtaalta pöydältä.
Etelä-Malesian asuttamattomassa viidakossa nähdään 16 julkisuudesta tuttua henkilöä, ja heistä jokainen tavoittelee 30 000 euron voittopottia.
Finalistit viettävät viidakossa tällä kertaa peräti 37 päivää.
Kauden Selviytyjät Suomi -kilpailijoina nähdään Rita Niemi-Manninen, Eino Heiskanen, Toni Kohonen, Jenni Janakka, Henriikka Rönkkönen, Jontte Valosaari, HesaÄijä eli Marios Kleovoulou, Viivi Altonen, Mikael Renwall, Sita Salminen, Max Blomfelt, Reetta Ylä-Rautio, Mika Parikka, Mia “Millu” Haataja, Bakari Diarra, Emmi Suuronen sekä heimopäälliköt Sami Helenius ja Kristian Heiskari.
Sunnuntain avausjaksossa kisasta putosi Emmi Suuronen.
Katso yllä olevalta videolta, kenen kanssa Blomfelt tuli parhaiten toimeen ja mikä auttoi häntä jaksamaan rankassa kisassa.
Uusimmat
-
19:47
Eduskunnan verkkosivut toimivat taas
-
19:34
Pikkuhuuhkajille karmea takaisku ratkaisevassa EM-karsintaottelussa – helpottava kuitti tuli nopeasti
-
19:17
Mestiksessä hiljainen hetki Janne Puhakan muistolle
-
19:01
Maria Huntington oli matkalla Huomenta Suomen vieraaksi, kun tulikin yllättävä este: "Oli aika hurja yö"
-
18:54
Älä tee ruokavirhettä "nirson" lapsen kanssa: "Saattaa jopa pahentaa tilannetta"
-
18:50
Sébastien Ogier heitti kovaa herjaa kilpakumppanistaan – nyt tuli vastaus
-
18:42
Saako aseen tuoda ulkomaisella aseluvalla Suomeen? Asiantuntija vastaa
-
18:24
Parisuhdeväkivaltaa samaa sukupuolta olevien suhteissa tutkittu vähän
-
18:07
Lehti: Valtteri Bottas pelaa uhkapeliä F1-tulevaisuudellaan – Mick Schumacher nousi uudestaan mukaan
-
18:01
Harvinainen yhteiskuva Ernest Lawsonista äitinsä kanssa – saapui Oulusta asti katsomaan poikansa työskentelyä
-
18:00
Sebastian Aho astuu hurjan rajapyykin yli NHL:ssä – Leijonien jättiturnaus kutkuttaa: ”Vielä hienompi pelata”
-
17:59
Vasemmistoliitto: Hallitus on historiallisen naisvihamielinen
-
17:36
Häkkänen: Israelin YK-tulituksessa merkkejä tahallisuudesta
-
17:22
Tällainen riski alkoholin kotiinkuljetuksessa piilee Alkolle
-
17:19
Frontex: Laittomat rajanylitykset EU:hun vähentyneet lähes puoleen kuluvana vuonna
-
17:02
"Maailman paras pannukakku on tässä!" – nyt leivotaan todellinen klassikko
-
17:02
Katso uskomaton video: Näin Colin Farrell muuntautuu Batmanin viholliseksi Pingviiniksi!
-
16:31
Lähde: Englannin päävalmentajaksi uusi kärkiehdokas – Pep Guardiola karkaamassa
-
16:31
HS: Fortum yritti kaapata vallan Kemijoki-yhtiössä
-
16:30
Tiedekulma: Miksi amerikkalainen yhteiskunta on jakautunut?
-
Lataa lisää