Sinilevän määrä on kasvanut viime viikosta, selviää Suomen ympäristökeskuksen julkaisemasta valtakunnallisesta leväkatsauksesta. Runsainta kukintaa on havaittu Suomen eteläisillä ja lounaisilla merialueilla.
Myös sisävesillä sinilevän määrä on kasvanut. Ajankohtaan nähden sinilevien määrä on järvillä keskimääräistä runsaampaa.
Lämpimän ja tuulettoman sään jatkuessa veteen sekoittunut sinilevä kohoaa helposti pintaan, ja silloin pintakukintojen lisääntyminen on myös todennäköistä.
Levä kukoistaa lämpenevissä vesissä
Meriveden pintalämpötilat ovat ilmatieteen laitoksen mukaan kahdenkymmenen asteen molemmin puolin kaikilla Suomen merialueilla. Lämpimän ja tuulettoman sään jatkuessa veteen sekoittunut sinilevä kohoaa helposti pintaan, jolloin pintakukinnot todennäköisesti lisääntyvät.
Järvissä pintavedet ovat monissa järvissä yhdestä neljään astetta ajankohdan keskiarvoa lämpimämpiä. Etelä- ja Keski-Suomessa pintalämpötilat ovat monissa järvissä 19–23 °C ja Pohjois-Pohjanmaalla sekä Kainuussa 16–22 °C. Lapissa pintaveden lämpötilat ovat 14–20 °C.
Itämeri on Syken mukaan lämmennyt vuoden 1990 jälkeen keskimäärin lähes kaksi astetta. Suomen merialueet ovat lämmenneet sitäkin enemmän.
Itämeren suojelukomissio Helcomin mukaan Itämeren pintalämpötilan vuosikeskiarvo kohosi viime vuonna ennätystasolle. Mittaushistorian korkeimpaan lukemaan, 27 asteeseen, lämpötila kohosi avoimella Itämerellä vuosi sitten 25. heinäkuuta 2018.