Sinilevätilanne on vesien lämpötilasta huolimatta rauhallinen.
Pintavedet ovat olleet ajankohtaan nähden keskimääräistä lämpimämpiä lähes jokaisella mittausasemalla, kertoo Suomen ympäristökeskuksen hydrologi Merja Pulkkanen.
Yli 15 asteen lämpötiloja on mitattu sisävesissä Etelä-Suomesta Oulun pohjoispuolelle ja Etelä-Lappiin saakka. Osassa alueista lämpötila voi nousta jopa 19 asteeseen. Pohjois-Lapissa pintavesien lämpötila vaihtelee 11–15 asteen välillä.
Lapin pintavedet olivat alkuviikosta 2–3 astetta keskimääräistä lämpimämpiä, mutta nyt lämpötilat ovat alkaneet tasoittumaan. Esimerkiksi Inarin Inarijärvessä lämpötila on ollut nyt 13,2 astetta.
Etelä-Suomestakin löytyy paikkoja, joissa ollaan yhdestä kolmeen astetta keskiarvon yläpuolella. Muun muassa Tuusulan ja Järvenpään alueella sijaitsevan Tuusulanjärven lämpötila on ollut 17,6 astetta.
Pirkanmaalla Tampereen Näsijärven lämpötila on 15 asteellaan lähellä ajankohdan keskimääräistä lämpötilaa. Pohjois-Pohjanmaan Vaalan ja Kainuun Kajaanin ja Paltamon alueella sijaitsevan Oulujärven lämpötilaksi on mitattu 16,7 astetta, mikä on jopa 1,5 astetta keskimääräistä lämpimämpää.
Viikonlopun aikana lämpötiloihin on vesistöennusteiden mukaan tulossa pieni notkahdus eli pintavedet hieman jäähtyvät, mutta juhannusviikonloppua kohti lämpötilat jatkavat nousuaan.
Katso: 2:17
