Simon Elo kertoo maksavansa sinisten uuden logon omasta pussistaan, logon suunnitteli Elon sisko – "ison paljastuksen" infosta tuli palautetta vain kahdelta taholta

Pöllöraadin puheenaiheet: Oliko Susanna Kosken esiintyminen ylimielinen, Sinisten uusi logo ja Sote 9:34

Sinisen tulevaisuuden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo maksoi henkilökohtaisesti puolueen logon. Suunnittelijana toimi hänen siskonsa.

Katso videolta, kuinka MTV:n Pöllöraati ruoti sinisten uutta logoa ja sen julkistamista!

Keskiviikkona julkaistu logo on ostettu Elon mukaan hänen siskonsa Saana Esselin Sanukka-yritykseltä.

Logo maksaa noin 3000–4000 euroa. Elo ei ole vielä saanut laskua kokonaan.

Aiemmin sinisten puoluesihteeri Matti Torvinen kertoi Turun Sanomille, että "kansainvälisen mainostoimiston" suunnittelemaan logoon kului 10 000 euroa.

– Totuus on luonnollisesti se, mitä olen itse sanonut. En tiedä, mistä tämä toinen summa on tullut, Elo kommentoi MTV Uutisille.

Rahat menevät Elon omasta pussista.

– Tarjouduin kustantamaan tämän ja tiesin sopivan henkilön, jonka tiedän luotettavaksi ja jonka graafisesta tyylistä pidän. Annan tämän lahjoituksena puolueelle, Elo toteaa.

Ei palautevyöryä julkistuksesta kansalaisilta

Siniset lupasivat keskiviikon tiedotustilaisuudelta etukäteen "isoa paljastusta".

Odotettua maltillisemmaksi muodostunut tiedotustilaisuus on herättänyt kohua, minkä lisäksi logon on irvailtu näyttävän aivan S-ryhmän tunnukselta.

Elon mukaan palautetta itse tiedotustilaisuudesta on tullut vain "toimittajilta ja perussuomalaisilta".

– Kutsussa sanoimme tekevämme paljastuksen liittyen puolueen identiteettiin, ja sen me teimme, Elo linjaa.

Epäilyt huvittavat

Esimerkiksi Sebastian Tynkkynen (ps) on epäillyt Twitter-tilillään, ettei Elo oikeasti maksanut itse tuhansia euroja logosta.

Elo kuitenkin torppaa nämä puheet.

 –  Minusta on huvittavaa, että epäillään perussuomalaisten taholta, maksaisiko joku itse logoa. Ymmärrän tietysti sen, että heillä ei sellaiseen tarvetta ole, kun sinne jäi miljoonien eurojen puoluetuki, Elo tuhahtaa.

–  Meistä sinisten edustajista kaikki ovat käyttäneet jonkin verran omia varoja esimerkiksi kannattajakortteja täytettäessä, Elo kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat