Silminnäkijä kuvasi videon tähtikuskin paetessa palavasta koneesta pikkulapsen kanssa – "He olivat äärimmäisen onnekkaita"

Autourheilulegendan perhe pelastautui ilmiliekeissä olevasta koneesta –"He olivat äärimmäisen onnekkaita" 1:17

Entisen NASCAR-tähden Dale Earnhardt juniorin ja hänen perheensä selviytymistä vahingoittumattomana palavasta lentokoneesta voi pitää äärimmäisen onnekkaana, toteaa tennesseelaisen kaupungin pelastuslaitoksen päällikkö.

Earnhardtin kolmihenkistä perhettä kuljettanut pienkone suistui kiitoradalta Elizabethtonin kaupungin lentokentällä torstaina iltapäivällä paikallista aikaa.

Koneessa oli mukana kaksi miehistön jäsentä, Earnhardt, hänen vaimonsa Amy, alle puolivuotias tyttärensä Isla sekä perheen koira. Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa, mutta kaikki toimitettiin sairaalaan tarkempiin tarkastuksiin.

Silminnäkijän kuvaamalla videolla näkyy, kuinka koira poistuu palavan koneen luota ensimmäisenä ennen muita matkustajia. Earnhardt junior toi pariskunnan pienen lapsen turvaan liekehtivän koneen sisältä.

– He olivat äärimmäisen onnekkaita. Siltä minusta tuntuu, kommentoi Elizabethtonin palolaitoksen päällikkö Barry Carrier CNN:n videolla (jutun ylälaidassa).

Earnhardt oli matkalla Bristoliin viikonlopun kisatapahtumaa varten. Daytona 500 -kisan kaksinkertainen voittaja toimii nykyään NBC-kanavan asiantuntijana NASCAR-kisoissa.

Silminnäkijöiden mukaan kone paloi jo ennen pysähtymistään. Cessna-merkkinen yksityiskone rysäytti voimalla aidan läpi ja päätyi maantien varteen. Tapauksessa oli palopäällikkö Carrierin mukaan onni matkassa monella tapaa.

– Kun kone tuli aidan läpi, niin aita kietoutui koneen ympärille. Jos se osa olisi ollut oven kohdalla, heille olisi ollut paljon vaikeampaa saada ovea auki, Carrier kommentoi.

Earnhardt kävi lähellä kuolemaa myös kilpaurallaan. Hänen Corvettensa syttyi tuleen pienestä vauriosta vuonna 2004 harjoituksissa Kaliforniassa. Tuolloin hän koki henkiolennon kiskoneen hänet turvaan palavan auton sisältä.

Lue myös:

    Uusimmat