Siivoustähti Auri Kanasella on erikoinen ominaisuus, joka helpottaa hänen työtään – "Se on näissä kohteissa ihan hyvä"

Auri Kananen kertoo erikoisominaisuudestaan:"Se on pahimmissa kohteissa oikein hyvä" 1:52
Video: Näin Kananen kertoo erityisestä ominaisuudestaan

Kanasella on eräs erikoispiirre, mistä hän hyötyy karmeassa kunnossa oleviin asuntoihin mennessään.

Siivousvideoillaan maailmalla mainetta niittävä Auri Kananen kertoo suhtautumisen siivoamiseen olleen lapsesta asti rento.

– Se ei ole mitään pakkopullaa, mutta on kivaa, jos on siistiä.

  • Katso jutun alussa olevalta videolta, kuinka Kananen kertoo erityisominaisuudestaan.

Kananen on opiskellut siivouspuolen restonomiksi. Ala näkyy myös perhetaustassa, sillä Kanasen äiti on pitkän linjan siivousyrittäjä.

Äidin ammatinvalinta ei liiemmin näkynyt Kanasen lapsuudessa.

– Meillä ei ollut yhtään sen siistimpää kuin kellään muullakaan. Oma huoneeni oli aina ihan räjähdys, mutta rakastin aina siivota kavereitteni huoneita.

Sillä tiellä Kananen on edelleen. Hän siivoaa muiden asuntoja ilmaiseksi ja kuvaa niistä videoita sosiaaliseen mediaan.

Kotonakin Kananen toki siivoaa. Kihlattu Sami Salminen saa hoitaa pihaa, mutta sisällä ei ole asiaa mopin varteen.

– Sami ei saa siivota! Joskus annan paikkojen likastua, jotta olisi jotain siivottavaa.

Haastatteluhetkellä Kananen on jälleen yhdessä surkeaan kuntoon päässeessä asunnossa, jonka lattiaa ei näy roskien seasta.

Kanasella on eräs erikoispiirre, josta hän hyötyy karmeassa kunnossa oleviin asuntoihin mennessään. Hän ei haista.

– En tiedä, olenko käyttänyt liikaa jotain kemikaaleja vai mitä. Ehkä en ylipäätään ole kauhean hajuherkkä.

Kanasen mukaan jotain hän kyllä saattaa haistaa, mutta silloin hajun täytyy olla todella paha.

– Ehkä se tällaisissa kohteissa on ihan hyvä.

Katso Auri Kanasen koko haastattelu MTV Vieras -ohjelmassa tästä.

Lue myös:

    Uusimmat