Mainos

Siimes: Tulonsiirto yrityksiltä köyhille

Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Suvi-Anne Siimes ehdottaa pääoman ja yritysten verorasituksen lisäämistä vastaukseksi köyhyyden ja nälän ongelmiin.

Siimes vaatii tuotannosta siirtyvää tuloa siirrettäväksi nykyistä laajemmin etenkin palvelutuotannosta vastaavien kuntien haltuun. Vantaalla tänään puhunut Siimes viittasi arkkipiispa John Vikströmin puheenvuoroon, jossa tämä peräsi puolueilta vastauksia nälän ja köyhyyden ongelmiin.

Siimeksen mielestä myöskin kuntien talousongelmien taustalla on pitkäaikaistyöttömyyden kasvu, maan sisäinen muuttoliike ja valtiontalouden leikkaukset.
-Perustava ongelma on myös se, että verojärjestelmien luonteen takia kunnat hyötyvät tuotannon nopeasta kasvuvauhdista ja yritysten hyvistä tuloksista suhteellisen vähän.

Hyvinvointivaltion rahoituspohjan laajentamisen ohella toinen keino olisi tuotannollisen työn uudelleenjakaminen.
-Meneillään olevan nousukausi on osoittanut sen, että pelkkä taloudellinen kasvu ei riitä ratkaisemaan työttömyysongelmaa, vaan että sen ohella tarvitaan työn nykyistä oikeudenmukaisempaa jakamista, Siimes arvioi.

Siimeksen mukaan sekä pääoman ja yritysten verottamisessa että työn jakamisessa tarvitaan laajamittaista yhteen pelaamista paitsi kotimaassa, myös EU:n tasolla.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.