Mainos

Sihvosen sivallus: ”Mestaruuden anatomia oli legendaarinen” – MM-finaali pelillisesti erä erältä

2:25
Kapteeni Marko Anttila nosti pokaalin MM-finaalin jälkeen.

MTV Urheilun asiantuntija Petteri Sihvonen dokumentoi Suomen ja Kanadan MM-finaalin erä erältä pelillisten asioiden osalta. Suomi voitti maailmanmestaruuden maalein 3-1.

Ensimmäinen erä – kohtuullinen alku Leijonilta

Pelin kuva oli alussa selvä: Kanadan hyökkäysalueen hyökkäyspeli vastaan Suomen puolustusalueen puolustuspeli – ja siitä jatkopelit. Leijonat onnistui niukin naukin ensimmäiset 10 minuuttia puolustamaan yhdistetyllä mies- ja aluepuolustuksellaan vastustajan pyrkimykset. Ongelmia ilmaantui lähinnä silloin, kun Kanada pääsi hyödyntämään Suomen maalia ja sen taustaa.

Leijonat haki puolustusalueen puolustuspelinsä riistopelien jälkeen joko kiekkokontrollia – kolme kertaa siinä onnistuen – tai nopeahkoja lähtöjä. Jälkimmäiset tyrehtyivät lähinnä siihen, ettei Leijonat kyennyt pelaamaan ollenkaan keskustan kautta. Kolmessa viivelähdössä pakki-pakki-hyökkääjä -lähdöt olivat hieman ponnettomia.

Leijonien vähät hyökkäykset etenivät lähinnä laitoja pitkin ja vieläpä ohjattavina kiekkoina syvälle Kanadan selustaan. Vähät aihiot hyökkäysalueen hyökkäyspelissä tuhrittiin liian nopeisiin laukaisuyrityksiin.

Kanadan avausmaali 1-0 ei haavoittanut määräänsä enempää Leijonien itseluottamusta, mutta se kävi alusta asti ilmi, että pelaaja vastaan pelaaja -vertailussa koskien luistelu- kamppailu-, syöttö- ja luisteluvoimaa Kanada oli suorastaan ylivoimainen, mutta lähinnä vain pelin alkupuolella...

Leijonien ylivoimapeli erän puolivälien jälkeen oli varsin hyvä, siinä saatiin aikaan muutama hyvä kuti. Ja kaksi alivoimaansa Leijonat hoiti tyylikkäästi. Alempi hyökkääjä neliössä esti yhdessä alemman pakin kanssa oivallisesti poikittaissyötöt, pelin puolen puolustaja pelasi hyviä plokkeja ja ylempi hyökkääjä pysytteli riittävän keskellä niin, että Kanadan pakilta tullut laukauksia ja samalla hänkin esti poikittaissyöttöä.

Psykologisesti, mitä tulee maalintekopaikkoihin, erä meni niin, että Kanadan runsaammat maalipaikat alkoivat kärsiä inflaatiota ja vuorostaan Suomen harvemmissa paikoissa oli vaaran tuntua.

Kanada oli vahva päätypelissään, mutta ennen muuta se vei pelin virtausta sillä, että se kykeni luomaan uhkaa tasavoimaisista hyökkäyksiään osin rakenteen eli pitkien syöttöjen jatkotoimin, osin henkilökohtaisella taidolla ja usein noiden yhdistelmällä. Kenties Leijonien olisi pitänyt pitää enemmän miehiä kaiken aikaa pelin alla, mutta se olisi ollut sitten pois omista aloitteista.

Toinen erä – ratkaiseva käänne parempaan

Toiseen erään Leijonilla oli ja on oma juonensa. Siinä pyritään pelaamaan nopea hyppysellinen hetki kiekkokontrollia, ja heti kohta perään pakit kiskoivat napakoilla syötöillä pystyjä kaistoille nopeasti ryhmittyville hyökkääjille, jotka ohjaavat kiekot syvälle, ellei kiekkoa saada keskialueelle viistoon kaistojen väliin luistelevalle sentterille.

Tämä toimi ajoittain loistavasti. Noin kahdeksan minuutin kohdalla siunaantunut Niko Ojamäen maalipaikka suorasta hyökkäyksestä syöttöketjun päätteeksi oli tästä paraatiesimerkki.

Toisen erän ensimmäinen puolisko oli täyttä Leijonien hallintaa, jota kiritti kaksi asiaa: mainittu toisen erän pelimalli ja luonnollisesti Marko Anttilan 1-1 ylivoimapelimaali. Kanada ajettiin ajoittain turvautumaan purkupelaamiseen ilmakiekoin. Toisen erän pelitavallinen, äkillinen niskalenkki Kanadasta lisäsi silmin nähden Suomen pelaajien itseluottamusta ja sitä mukaa kamppailuvoimaa.

Toisen erän lopussa Kanada sai hieman otetta – hyökkäysalueen hyökkäyspelillään, taas. Pitkät hyökkäykset Suomen väsyvää viisikkoa vastaan olivat vahvoja. Muutamaan otteeseen Leijonat hävisi yksi vastaan yksi -tilanteen eikä lähellä ollut toinen puolustava pelaaja kyennyt enää suuntaamaan voimavarojaan omalta puolustettavaltaan alueen kautta puolustamaan hetkeksi yksi vastaan kaksi.

Erä meni kaikkineen kuitenkin Leijonien nimiin pelin virtauksen osalta. Edessä oli huikeasta 1-1 tilanteesta kolmas erä MM-finaalissa!

Kolmas erä - puolustustaistelu

Kolmannen erän alkuun Leijonat sai aikaiseksi muutamia orastavia nopeita lähtöjä siitä, että Kanada pelasi kiekkoa Suomen maalin eteen niin, että syntyi irtokiekkoja, joita Leijonat noukki ja hyödynsi. Tätä neljän pelaajan rynnäkköä Leijonat oli harjoitellut läpi turnauksen.

Marko Anttilan upea 2-1 maali Veli-Matti Savinaisen loistavasta syötöstä maalin takaa panin pelin kuvan uusiksi. Kanada ryhtyi takaa-ajoon, Suomi takaa-ajattavaksi. Tapahtui seuraavaa:

Oli Savinaisen, oli Kristian Kuuselan, oli Niko Ojanmäen upeita oman alueen taisteluja laiturin paikalta kipua ja kuolemaa halveksien. Jokainen pelaaja antoi aivan kaikkensa.

Muutamaan otteeseen Leijonilta jäi hyödyntämättä sauma pelata alaspäin, mikä olisi lisännyt kiekkokontrollia ja sitä mukaa puolustusvoimaa. Tosin se oli inhimillistä siinä kohtaa. Tunne oli niin tapissaan. Leijonien viivelähdön riisutuin malli – pakki-pakki ja pitkä syöttö oikealle ylös – oli skoutattu Kanadan puolelta.

Erän puolen välin tietämissä Leijonat alkoi valita prässin sijaan keskialueen trapia. Anttilan johtomaalin jälkeen Leijonien hyökkäysalueen hyökkäyspelit, pitkä sellaiset olivat totaalisesti kortilla. Peli meni puolustustaisteluksi. Alettiin pakoin ajautua asetelmaan Kevin Lankinen vastaan Kanada.

Pitää ihailla Kanadaa – ja joukkueen suunnitelmallista hyökkäysalueen hyökkäyspeliään takaa-ajossa. Kanada pani kiekon kiertämään NHL-tyylisenä kaistapelaamisena. Siinä oli Leijonilla työ ja tuska panna hanttiin pikkuisen koko ajan myöhästellen mutta kaikkensa antaen.

Harri Pesosen 3-1 maalissa toteutui sekä pelillinen että psykologinen efekti. Pelillistä oli kahden pelaajan maskityö maalin edessä; ja lätkäpelien aina varaamaa psykologista ulottuvuutta se, että jos Kanada ei tehnyt lukuisista paikoistaan, Suomi kiskaisi liki ainoasta tilaisuudestaan.

Loppulause

Kuten tuosta edeltä voi pelitapahtumista lukea, legendaariset pelit ovat legendaarisia. Tämä oli sellainen parhaimmin. Mestaruuspelin anatomia oli legendaarinen.

Oli taktiikkaa, oli taistelua, oli tuuria – ja oli Kevin Lankinen.

Ja, ennen muuta, oli päävalmentaja Jukka Jalonen.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja