Kuuluuko politiikka urheiluun? Näinä kovina aikoina tuo kysymys on yhä useampien huulilla eikä vähiten sen takia, että USA:n presidentti Donald Trump on ollut Twitterissä tukkanuottasilla yhdysvaltalaisten NFL-pelaajien kanssa.
Kokemukseni mukaan jakolinja menee näin: on niitä, joiden mukaan politiikka ei kuulu urheiluun; on välimallin tyyppejä, eräänlaisia tolkun ihmisiä, joilla ei ole jyrkkää kantaa kysymykseen; ja on niitä, joiden mielestä politiikka kuuluu, tietysti, urheiluun.
Kuulun itse ensin mainittuihin. Kantani on rajoittuneen äkkiväärä: politiikkaa ja urheilua ei pidä sotkea toisiinsa.
Sikäli politiikka on elimellinen osa urheilua, tästä ei ole kahta sanaa, että vaikkapa urheilupaikkarakentaminen perustuu poliittisiin päätöksiin. On lisäksi selvää, että urheilusta vastaava ministeri eri tehtävineen valitaan poliittisin perustein. Kutsun tätä osaa urheilun ja politiikan suhteesta urheilupolitiikaksi, joka on väistämätöntä ja tuiki tarpeellista.
Suomalaisen urheilun ja etenkin huippu-urheilun raskas historiallinen taakka on ollut se, että urheilumme sidottiin noin sata vuotta sitten kansallisen kysymyksen vankkureiden vetojuhdaksi. Tiedetään, tai oikeammin luullaan, että Suomi joskus aikoinaan juostiin maailmankartalle. Kansallinen itsetuntomme rakennettiin osin mokoman urheilun päälle.
En yhtään ihmettele, että meillä vallitsee yhäti ryppyotsainen suhtautuminen urheiluumme. Tuntuu, että monissa muissa maissa osataan ottaa rennommin.
Se on varmaa, ettei kukaan tahdo jakaa suomalaista urheilua uudelleen poliittisiin leireihin kuten SVUL ja TUL olivat aikoinaan. Se oli urheilussamme sellaista kamalaa aikaa, jolloin joidenkin tyttöjen ja poikien ei ollut soveliasta urheilla joidenkin tyttöjen ja poikien kanssa. On kumma juttu, jos noista ajoista ei jotain opittu.
Pohtivana urheiluajattelijana mietin niin, että urheilu on koko maailman eräs viimeisiä saarekkeita, joka kutsuu puoleensa kaikkia ihmisiä sukupuoleen, rotuun, ikään, kieleen, ulkonäköön jne. katsomatta. Konstikkaammin ilmaisten: urheilun kieli on sillä tavalla universaali, että sen piiriin ovat aivan kaikki tervetulleita.
Mutta katsokaapa tarkasti, mitä tekee herra Trump! Hän lyö urheilun joukkoja härskisti hajalle. Trump tekee suunnitelmallista identiteettipolitiikkaansa urheilua hyväksikäyttämällä. 
Koska urheilu kutsuu puoleensa kaikkia ihmisiä, on aivan selvää, että urheilussa ja urheilun piirissä on mukana eri aatteiden ja poliittisten suuntauksien kannattajia. Silti urheilla ja pelata voidaan ilman ulkourheilullisia painolasteja, vaikka olisimme ulkourheilullisista seikoista kuinka eri mieltä. Tämä pätee paitsi urheilijoihin myös urheilun miljardeihin katsojiin ja kannattajiin.
Urheilu on maailmanlaajuisena liikkeenä aivan upea asia. Toki urheiluliikkeellä, etenkin sen viihdebisneistyneellä haaralla, on omat syntinsä. Mutta urheilu itsessään on puhdas ja eräällä tavalla syyntakeeton. Jopa aseeton.
Urheilijoiden ja urheilun ystävien pitäisi vaalia ja kultivoida urheilua. Sanoisin, että jätetään presidentti Trump rauhaan. Ei tarjota hänelle enää polttoainetta poliittisten pyrintöjensä pitimiksi. Urheilu ei voi hyötyä Trumpista mitenkään, mutta Trump vuorostaan näyttää ammentavan urheilusta omiin tarpeisiinsa.