Keskustelu siitä, ettei naisten euro ole likikään euro verrattuna miesten euroon urheilussa, velloo vilkkaana. MTV Sportin asiantuntija Petteri Sihvonen kantaa kortensa keskustelun kekoon.
Palkkojen epäsuhta kuuluu huippu-urheiluun. Ei ole olemassa keinoa, jolla esimerkiksi miesten jääkiekkoilun ja miesten jalkapalloilun Suomen pääsarjojen keskipalkkoja saataisiin kohtaamaan. Suurin piirtein samasta työstä maksetaan hyvin erilainen palkka.
Urheilun eetos, jonka ytimessä on sääntöjen puitteissa tapahtuva pidäkkeetön kilpailu, on sikäli konstikas asia, että se erottaa urheilun ainakin osin hieman autonomiseksi omalakiseksi saarekkeeksi suhteessa muihin yhteiskunnallisiin rakenteisiin. Eräänä esimerkkinä urheilun kilpailuluonteesta käy se, että urheilu ja sen sisällä oleva jako naisten ja miesten urheiluun ei ole ensinkään tasa-arvokysymys käsitteen perinteisessä mielessä.
Kilpaurheilusta lasten tossulätkään urheilun edellytys on, että sovitaan, jotta pannaan peli pystyyn. Aletaan pelata paremmuudesta. Ammattilaisurheilussa sovitaan – joko paperilla ja joka tapauksessa yhteisymmärryksen tasolla – lisäksi siitä, että kilpaillaan kaikkinaisista resursseista, ennen muuta rahasta. Ja vuorostaan rahasta kilpailemisen perusta on maksavan yleisön suosiosta kilpailemisessa. Yleisön lisäksi kilpaillaan monimutkaisesti muodostuvista statuksesta, imagosta ja brändistä.
Kun puhutaan urheilusta ja rahasta, puhutaan niitä yhyttävinä voimatekijöinä ennen muuta: kilpailemisesta ja suosiosta.
Suosio on metka asia, sitä joko on tai ei ole, ja joka tapauksessa sitä on melkeinpä mahdotonta keinotekoisesti pakottamalla synnyttää.
On karua ja turhauttavaakin sanoa, että rahan katsontakulmasta naisten urheilun suosio on liian alhaista. Toisaalta jos, siis jos, naisten urheilu olisi miesten urheilua suositumpaa, urheilemisesta tulisi luonnollisesti maksaa naisille enemmän kuin miehille. Tai oikeammin ilmaisten markkinat hoitaisivat, kuten ne nytkin hoitavat, asian.