Lasten ja nuorten urheilu on vaihtanut koululaitoksen kanssa päittäin huoneentauluja, kouluissa käydään nykyään sitä kilpailua, mikä ennen kuului urheilukentille, kirjoittaa MTV Uutisten kolumnisti Petteri Sihvonen.
Huuhkajien, Leijonien, Susijengin, lentopallomaajoukkueen ja salibandymaajoukkueen hienot menestystarinat hämäävät. Ne synnyttävät illuusion, että Suomi olisi kovakin kilpaurheilumaa.
Me olemme kiistatta aika hyviä joukkuepallopeleissä, vaan emme sittenkään ole laadukas kilpaurheilumaa koskien koko huippu-urheilun kirjoa. Olemme väkilukuun nähden ainoastaan hyvä joukkuepallopelimaa.
Joukkuepallopelissä voi tavallaan oikaista. Voi olla ovela. Ja ennen muuta, tässä on suomalaisen menestysreseptin salaisuus: joukkuepallopelit kutsuvat puoleensa yhteistyötä; sen me osaamme useissa lajeissa erinomaisesti, olemme siinä huippuja koko palloilevan maailman mittakaavassa.
Paljon pohditaan, miksi Suomi ei ole enää kovinkaan hyvä kansainvälisessä yksilöurheilussa. Riittämätön, triviaali vastaus on, että nuoret hakeutuvat nykyään mieluummin joukkuelajien pariin.
On mentävä rohkeammin kohti juurisyytä.
Urheiluharrastuksista on tullut puuhastelua
Väitän, että yksilölajit kärsivät enemmän kuin joukkuelajit siitä, että Suomessa lasten ja nuorten urheiluharrastukset ovat menneet urheilun mittarein ja etenkin huippu-urheilun pohjan pitimiksi aika lailla kevyeksi puuhasteluksi. Yksilölajeissa ei voi oikaista.
Olen miettinyt vertailukohdan, joka aukeaa sekä vihkiytyneille että vihkiytymättömille yksinkertaisen avustamattoman arkiajattelun keinoin.
Siinä missä lasten ja nuorten urheiluharrastusten vaatimustaso on pudonnut vuosikymmen vuosikymmeneltä, koulunkäynnin vaatimustaso on samaan aikaan suurin piirtein samassa tahdissa ja mitassa mennyt päinvastaiseen suuntaan.
Lasten vanhemmat tietävät tämän tasan tarkkaan: koulunkäyminen ei ole enää nykyään lapsen oma juttu, se on koko perheen projekti läksyineen ja kokeisiin lukemisineen päivineen.
Koulussa koulitaan esiin yksilöllisiä ominaisuuksia
On ollut mielenkiitoista seurata tuntumalta näitä kehityskulkuja. Koulunkäymisen vaatimustason nousu on ikään kuin pyrkinyt vastaamaan yhteiskunnallisen eetoksen kilpailullisuuden vaatimukseen. Ja vastaavasti, jos ennen urheilun ydin oli kilpailemisessa, nyt kilpailullisuutta on purettu urheilun harrastamisen vaiheilta roimasti.
Voinkin heittää romukoppaan lempimuotoiluni, jonka mukaan urheilu ei juuri koskaan johda yhteiskunnallisia kulkuja, se seurailee niitä viipeellä. Suomen osalta totean hämmentyneenä: ei edes seuraile!
Koulunkäynti näyttäisi nykyään kutsuvan ja manipuloivan melkeinpä viekkaasti lapsista ja nuorista esiin sellaista, sanoisin yrittäjähenkisyyttä kera vahvojen yksilöllisten ominaisuuksien esiin puristamisen. Entinen peruskouluhenkinen tasa-arvoajattelu murenee pala palalta.
Ajattelen, että se, mitä tapahtuu vääjäämättömän oloisesti kouluissa lapsille, ei kuulu lapsille, mutta sen sijaan sen, mitä tapahtuu kouluissa, pitäisi toteutua urheiluharrastusten piirissä. Koulu ja urheilu ovat erikoisella tavallaan vaihtaneet huoneentaulujaan päikseen.
Kilpailullisuus ei ole haitaksi
Urheileminen on leikkiä, sen kovakaan kilpailullisuus ei ole vahingoksi lapsille ja nuorille. Toista on kouluhomma, sen piirissä väkisin tuotettu tietynlainen orastava persoonallisuusjahti – eräiden persoonallisuuden piirteiden arvostaminen toisten piirteiden kustannuksella – on sen sijaan totisinta totta, elämänkohtaloiden kokoinen vakava asia.
Yhteiskunta voisikin suunnata lisää resursseja urheilullemme. Olemmehan me urheilun piirissä nykyään kuin pehmeää pumpulia ja yhtä turvatyynyä, kun yhteiskunnan puolella kolisee. Suomalainen lasten ja nuorten urheilukenttä on nykyään enenevässä määrin sosiaalityön tärkeä muoto.
Totta puhuakseni en sittenkään ole kovinkaan huolissani ja pahoillani siitä, miten lasten ja nuorten urheilulle on päässyt käymään. Väärin ja surullista se on, mutta sen tiimoilta ei nyt kärsi kuin mokoma huippu-urheilu. Mitäs tuosta.
Koululaitokselle sen sijaan annan moitteet siitä, että siellä ollaan lyöty kilpailu kilpailun kipakkuudesta verrattuna urheiluun. Ennen urheilu tuotti voittajia ja häviäjiä, nyt sitä kisaa edistetään ja käydään kouluissa.