Sihvonen: Entiset NHL-pelaajat loistavat SM-liigassa pestissä, joka on suurelle yleisölle yhä tuntematon – "Yhteistä linjaa ei näytä olevan"

5:35
Miksi Lukas Jasek hylkäsi KHL-tarjoukset ja tuli Pelicansiin? Tshekkihyökkääjä on yksi urheilujohtaja Janne Laukkasen onnistumisista vahvistuspuolella.

MTV Urheilun asiantuntija Petteri Sihvonen valitsee SM-liigasyksyn kolme parasta urheilujohtajaa.

Urheilujohtajan – joidenkin titteli on urheilutoimenjohtaja, muutaman kehitysjohtaja, käytän tässä urheilujohtajaa heistä kaikista – tehtävä on vielä verrattain nuori ammattikunta SM-liigassa.

Kun olen kysellyt kahden kesken ja julkisestikin muutamilta urheilujohtajilta, mitä heidän tehtävänkuvaansa kuuluu, millä painotuksin he työtään tekevät, on vastaus varioitunut melko lailla. Mitään yhteistä, kokoavaa linjaa ei näytä olevan.

Näin ollen on parempi, että ilmaisen ja määrittelen itse, mitkä ovat ne alat ja sisällöt, joita odotan urheilujohtajien työssään hallitsevan.

Ensinnäkin on selvää, että urheilujohtaja vastaa joukkueen kokoamisesta. Se voi vaihdella, missä määrin kokoaminen tehdään tiimityönä urheilujohtajan, päävalmentajan ja mahdollisen pelaajakoordinaattorin yhteistyönä.

Toiseksi sanon, että erityisen suuri tehtävä ja vastuu urheilujohtajalla on päävalmentajan valinnassa ja päävalmentajan esimiehenä toimimisessa.

Kolmanneksi tähdentelen seikkaa, joka osin liittyy kahteen edeltävään kohtaan, mutta on myös oma merkittävä itsenäinen lukunsa: urheilujohtajan kontolla on – tai ainakin pitäisi olla – seuraidentiteetti siltä aivan keskeiseltä osin, mikä on seuran tahtotila ja toteutus joukkueen viljelemän pelitavan suhteen; eli kuvio palaa kohtaan kaksi, kenet ja millä perustein valitaan päävalmentajaksi.

Neljäntenä mainitsen osin näkymättömämmät puolet tehtävästä. Urheilujohtajan suhteen pitää olla kunnossa toimitusjohtajan ja muun toimiston suuntaan sekä toki urheilujohtajan tulee nauttia seuran hallituksen vahvaa luottamusta. Jossain määrin urheilujohtajan tehtävään kuuluu myös laadukas yhteydenpito sidosryhmiin. Osaava urheilujohtaja on mukana luomassa ja joka tapauksessa vaalimassa hallituksen kanssa seuran strategiaa.

Viides seikka liittyy julkisuuteen, urheilujohtajan on osattava johtaa seuran kaikkea sitä viestintää, mikä liittyy itse asiaan eli urheiluun eli jääkiekkoiluun. On selvää, että päävalmentaja puhuu seurasta ulospäin eniten jääkiekosta, seuraavaksi eniten puhuvat pelaajat, sitten urheilujohtaja, mutta kaiken puheen on oltava riittävän paljon siinä linjassa, josta vastaa – urheilujohtaja.

Kuudes kohta liittyy seuran niihin lajin sisältöasioihin, jotka ovat lajin puolesta suunnattava SM-liigaan ja Jääkiekkoliittoon, ne kuuluvat urheilujohtajalle.

Kun valitsin tämän käsillä olevan syksyn kolme parasta urheilujohtajaa, painotin kuuden kohdan kolmea ensimmäistä siksi, että ne ovat tärkeimmät ja siksi, että ne ovat prosesseina näkyvimmät.

Syksyn TOP3 urheilujohtajat

1. Jarno Kultanen, KooKoo

Vaikka katson lähinnä kuluvaan syksyyn, ei Jarno Kultaisen osalta voi jättää huomiotta muutamaa aiempaa kautta. Aiemmin tehty on loistavassa linjassa nykyisen kanssa. Päävalmentajien jatkumo on looginen ja kunnossa: Tuomas Tuokkolasta Jussi Ahokkaan kautta Olli Saloon.

Noilla päävalmentajavalinnoilla seuraidentiteetin tärkein kulmakivi, joukkueen pelitapa, on ollut luontevalla tavalla sellainen, että se sijaitsee upeasti yksien ja samojen pelikirjan kansien välissä, josta on muodostunut kookoolainen pelitapa. Toki mainituilla kolmella päävalmentajalla on pelitavassaan omat mausteensa, mutta peruskeitto on sama.

Kultanen on onnistunut melkeinpä joka kausi työnsä aloituskauden 2014-2015 jälkeen hankkimaan KooKoon kuitenkin rajallisen pelaajabudjetin puitteissa varsin kilpailukykyisiä joukkueita. Hieno yhtälö oli se, jossa Ahokas valmensi melkoisella ulkomaalaisten pelaajien legioonalla hienoa voittavaa suomalaista jääkiekkoa.

Juuri nyt Jarno Kultasen KooKoo on aiempia kausia enemmän suomalaisten pelaajien joukkue. Oli nerokasta antaa päävalmentaja Salon ikään kuin tuoda mukanaan omia tuttuja pelaajiaan kuten Petteri Nikkilän, Heikki Liedeksen ja Teemu Rautiaisen.

SM-liigan mittapuulla erinomaisia pelaajia KooKoossa ovat myös esimerkiksi Joose Anttonen, Kim Strömberg, Ville Meskanen, Samuli Ratinen, Miska Siikonen ja Peetro Seppälä, unohtamatta Oskari Setästä ja Nick Malikia. Muitakin KooKoon pelaajia voisin mainita, mutta vedän nyt tuohon rajan.

Todella monien muiden seurojen urheilujohtajat miettikööt ja verratkoon omia pelaajiaan noihin mainittuihin KooKoon pelaajiin. Noissa KooKoon pelaajissa on hinta-laatu-suhdetta, ja ennen muuta noilla pelaajilla on kykyä pelata Olli Salon modernia lätkää, jossa saa ja pitää syöttää ja luistella paljon.

Omissa papereissani alleviivaan vielä Kultasen onnistumista päävalmentajavalinnoissa. Tässä asiassa Kultanen on ollut aivan omaa luokkaansa SM-liigassa. Minkään muun seuran päävalmentajien jatkumo ei ole pelitavan näkökulmasta yhtä vahva ja looginen.

On jännittävää päästä sanomaan, että tässä seuraidentiteetin katsannossa KooKoo on Jarno Kultasen johdolla SM-liigan paras seura, ei suurin, mutta paras sittenkin. Tässä asiassa ovat pahoin epäonnistuneet jopa muutamat SM-liigan suurseurat, monista pienemmistä puhumattakaan.

Sanoisin vieläpä, että kaikelta urheilujohtajan työltä on peräti henkilökohtainen työn tekemisen mielekkyys poissa, jos päävalmentajavalinnat heittelehtivät laidasta laitaan. Tätä riesaa ei Kultasella ole vaivoinaan.

2. Janne Laukkanen, Pelicans

Urheilujohtaja Janne Laukkasen korkeakoulu oli, niin tulkitsen, selvitä ehjin nahoin ja säilyttää asemansa Pentti Matikaisen, Pasi Nurmisen ja Petri Matikaisen ajan Pelicansin kimpoilevan syöksylennon ajasta.

Loikat päävalmentaja Petri Matikaisesta päävalmentaja Ville Niemiseen ja siitä päävalmentaja Tommi Niemelään kielivät siitä, ettei Laukkasen vahvuuksiin kuulu pitkän linjan seuraidentiteetin vaaliminen. Toisaalta tuo kolmiloikka on niin dramaattinen, suorastaan totaalinen, että siinä voi nähdä myös jotain erikoisella tavalla hyvää. Etenkin jos Laukkanen oppi kantapään kautta ja ymmärtää nyt, että: ei koskaan enää.

Lahti näyttäytyi viimeisenä perkeleen ja karisman kautta valmentamisen linnakkeena suomalaisessa jääkiekkoilussa – kunnes Laukkanen (ja ehkä muukin seurajohto) vihelsi pelin poikki ja kutsui Niemelän hätiin.

Vain Laukkanen itse tietää ja tuntee nahassaan, mikä ero oli siinä vanhassa ja tässä uudessa Pelicansissa toimia urheilujohtajana, ja toimia ylipäätään. Me muut voimme vain arvailla.

Toki joku taiturimainen pelaaja Iikka Kangasniemi aistii eron vanhassa ja uudessa Laukkastakin selvemmin. Tosin Kangasniemi sai pahaksi onnekseen tuta vielä HIFK:ssakin vanhan liiton laahuksen kasvoille lyövän voiman.

Nyt näkee otsaluullakin, että Kangasniemi nauttii jääkiekkoilusta urheilujohtaja Laukkasen ja päävalmentaja Niemelän Pelicansissa. Voidaan ovelasti puhua jopa Kangasniemen Pelicansista ilman, että Laukkasen ja Niemelän sulka laskee.

Urheilujohtaja Laukkanen voi nyt soittaa toiveikkaasti, jopa voitonvarmana kenelle tahansa sellaiselle pelaaja-agentille, jonka listoilla on yksi tai useampi lahjakas suomalainen nuori pelaaja. Imu Lahteen on kova, kiitos Tommi Niemelän valmentajanmaineen, siinä kun on takuu siitä, että nuoren pelaajan kanssa tullaan toimeen, ja nuori pelaaja kehittyy.

Myös siitä kiitän Laukkasta ja Niemelää, että Lahdessa on vyörytetty kaukaloon omia kasvatteja piripinnassa.

Pelicans pelaa parhaimmillaan koko sarjan parasta lätkää kaikin pelirytmein, kaikin syötönpituuksin, useimmiten lyhytsyöttöpelillä. Oikeastaan kauemmaksi ei voi enää päästä Petri Matikaisen ja Pasi Nurmisen viimeisen kauden haaskalintulätkästä. Toki välillä Niemelän Pelicans sukeltaakin, mutta mikäpä joukkue ei.

Tätä uusinta uutta lahtelaista lätkää pelaamaan Laukkanen on kiinnittänyt mielenkiintoisia nuoria pelaajia kuten Otto Kivenmäki, Mikko Kokkonen, Toni Utunen, Henri Nikkanen, Juuso Jämsen, Aatu Jämsen, Elias Vilén, Topias Vilén ja niin edelleen. Näin muodoin rahaa on jäänyt palkata myös Teemu Erosen, Lukas Jasekin ja viimeisimpänä Mikko Kousan tasoisia laatupelaajia.

Vanhan kiirastulensa karaisemana – siinä ei koskaan enää -hengessä – Janne Laukkanen on tehnyt osaltaan kovaa nousua urheilujohtajien puntarissa. Yhtä paljon tai enemmänkin kuin päävalmentaja Niemelän ansiota on Laukkasen piikissä, että lahtelainen jääkiekkoilu on pääsemässä aivan uuden seuraidentiteetin syrjään kiinni.

3. Markus Jämsä, Vaasan Sport

Tokko olen ketään SM-liigaseuran urheilujohtajaa arvostellut niin paljon ja usein kuin Vaasan Sportin Markus Jämsää. Potkujakin olen vaatinut hänelle useamman kerran. Nyt on täältä puolelta eri ääni kellossa.

Ensin näytti vielä viime kaudellakin, että päävalmentajana ikivanhaan Risto Dufvaan turvautuminen oman kylän miehen Ari-Pekka Pajuluoman potkujen jälkeen oli virhe.

Täksi sesongiksi Dufvan valmennustiimiä hieman uusittiin, nyt siinä toimivat Juuso Hahl, Johannes Nygård ja Tommi Satosaari. Näyttäisi, että etenkin Hahlin panos Sportin uudessa tulemisessa on merkittävä.

Luen urheilujohtaja Markus Jämsän ansioksi sen, että Sport tekee oman juttunsa täysin eri tavalla kuin muut SM-liigaseurat. Sportin riveissä ei pelaa tulevaisuuden tähtiä. Eikä edes nykyisyyden tähtiä. Kyseessä on kohtuullisen laadukkaiden peruspelaajien kollektiivi, jonka peliote on yritteliäs ja rutinoitunut. Dufva-Hahl-pelikirja on Meidän pelin peruspelikirja, ilman krumeluureja.

Jos olisin valinnut SM-liigan TOP15 urheilujohtajien porukan siitä lähtien, kun Sport nostettiin muiden seurojen päätöksellä SM-liigaan eli kaudesta 2014-2015 lähtien, Jämsä olisi jäänyt jämäsijoille rankingissa armotta. Mutta nyt hän on kolmen sakissa, kun katson tähän syksyyn.

Jokaisen seuran on löydettävä oma reitti, omat vahvuudet, omintakeinen tyyli, jolla menestyä. Siinä Markus Jämsän Sport on nyt onnistumassa, olkoonkin, että kausi on vasta varsin alussa.

Risto Dufvalle sorvattiin hyvissä ajoin uusi jatkosopimus. Se kielii jatkuvuudesta ja siitä, että tämän kauden kuviolla saatetaan mennä ensi kaudellakin. Tosin niin kauan kuin olen Dufvaa seurannut, mitä tahansa voi alkaa tapahtua – kulisseissa.

Pärjätäkseen jatkossakin urheilujohtajien kilvassa Jämsän eräs testi jatkossa on nimeltään: Risto Dufva. Dufva ei jätä tyhjää valtaa kuleksimaan, hän kahmaisee sen heti itselleen kuin suinkin.

Mutta näin ensimmäisen kvartaalin katsannossa Markus Jämsä on pärjännyt hyvin urheilujohtajana. Sportissa on ensimmäistä kertaa jotain ideaa tässä sen uudella SM-liigataipaleellaan.

Juttu jatkuu videon alla. 

4:51
Vaasan Sportin pomo Markus Jämsä oli mukana Suomi-kiekon lähihistorian ikimuistoisimmassa ottelusarjassa – ”Se oli Tamilta tietoista.”

Entiset pelaajat urheilujohtajina – SaiPalla ei ollenkaan urheilujohtajaa

Huvitan tähän loppuun itseäni ja lukijaa pohdiskelemalla ja kyselemällä, mikä yhdistää Jarno Kultasta, Janne Laukkasta ja Markus Jämsää?

He ovat kaikki entisten aikojen ammattipelaajia. Kaksi entistä NHL-pelaajaa – Kultanen ja Laukkanen – ja yksi Mestis-jyrä, joka pelasi myös hieman SM-liigaa, Jämsä.

Pidän hyvänä, että urheilujohtajalla on jonkin verran pelaajataustaa. Tosin reittejä urheilujohtajaksi on muitakin, kuten HPK:n Mika Toivolan tie, hän on tehnyt pitkän uran valmentajana samoin kuin Tapparan Jukka Rautakorpi.

Taitaa olla niin, että SaiPa on ainoa seura, jolla ei ole varsinaista urheilujohtajaa, toimitusjohtaja Jussi Markkanen hoitaa tehtävää ikään kuin oman toimensa ohessa.

Jos SaiPa mielii organisaationa mittamaan itsestään kaikkia tehoja irti, ei riitä, että sillä on riveissä SM-liigan paras valmentaja Pekka Virta. Jonkun ammatti-ihmisen on otettava hoitaakseen Lappeenrannassa urheilujohtajan tehtävä lähitulevaisuudessa.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja