Shokeeraavan näköistä Tesla Cybertruckia on jouduttu vähän hillitsemään matkan varrella – tältä näyttää sen tuotantovalmiimpi versio
Esitteleekö sähköautovalmistaja Tesla pian tuotantoversion Cybertruck-avolavastaan? Tuoreissa kuvissa nähdään hieman alkuperäisestä prototyypistä päivitetty konsepti.
Tesla aiheutti melkoista värinää automaailmassa esiteltyään Cybertruck-avolavansa marraskuussa 2019. Jo ennen auton paljastamista oli selvää, että kyse ei tulisi olemaan millään tavalla pickupien perinteitä kunnioittavasta laitteesta.
Toimitusjohtaja Elon Muskin antamien vihjeiden perusteella Cybertruckista odotettiinkin jossain määrin kulttileffa Blade Runnerin innoittamaa kulkuneuvoa, mutta ennen h-hetkeä oli vielä epävarmaa, kuinka pitkälle yhtiö olisi valmis menemään. Cybertruckin prototyyppi kuitenkin osoitti, että ihan päätyyn asti.
Tesla Cybertruck on kuusipaikkainen avolava-auto, joka ei muistuta ulkoisesti mitään markkinoilla ollutta, olevaa tai niille pyrkivää ajoneuvoa. Lähinnä se tuo mieleen tulevaisuuteen sijoittuvien tieteiselokuvien erikoiset ajoneuvot.
Vaikka jo syksyllä 2019 oli selvää, että auto ei välttämättä tulisi markkinoille aivan identtisenä esitellyn prototyypin kanssa, on Tesla kaikesta päätellen pysynyt hyvin uskollisena alkuperäiselle suunnitelmalle.
Pieniä muutoksia
Texasiin päämajansa siirtänyt sähköautovalmistaja valmistautuu mitä ilmeisimmin esittelemään auton tuotantovalmiimpaa versiota tänään pidettävän tulosjulkistuksensa yhteydessä, sillä hieman laimennetusta Cybertruckista on viime päivinä näkynyt lukuisia kuvia. Otokset ovat tiettävästi peräisin Teslan tehtaalta Texasin Austinista.
Alla kuvia Austinin-tehtaalta.
Jos Twitter-julkaisu ei näy, katso se täältä.
Verrattuna aiemmin nähtyyn Cybertruckiin, on tämän ajoneuvon mittasuhteet hieman erilaiset aiempaa lyhyemmän keulan ja isomman tuulilasin osalta, minkä lisäksi auto vaikuttaa aiemmin nähtyä mallia pienemmältä. Tiedossa ei ole, suunnitteleeko Tesla tuovansa myyntiin esimerkiksi kaksi erikokoista versiota päästäkseen kilpailemaan sekä isompien että kompaktimpien avolavojen markkinoille.
Myös renkaat ovat muuttuneet brutaaleista offroad-nakeista hieman hillitympiin, sekä muoviset pölykapselit tutumpiin aluvanteisiin, ja tuulilasiin on ilmestynyt massiivinen pyyhin. Auto on myös saanut sivuilleen varsin tavanomaisen näköiset peilit. Ovenkahvoja ei tässä autossa kuitenkaan näy, vaikka sellaiset oli prototyypissä.
Kuten talvella 2019 kerroimme, herätti Cybertruck-julkistus pohdintaa myös Euroopassa. Ajoneuvoille asetettavien eurooppalaisten turvastandardien ekspertti Stefan Teller piti tuolloin selvänä, että avolavaan olisi tehtävä ”merkittäviä rakenteellisia muutoksia”, jotta se täyttäisi eurooppalaiset turvamääräykset.
– Puskurin ja konepellin tulee jalankulkijoita suojatakseen joustaa ja absorboida törmäysenergiaa, saksalaisen Automobilwochen haastattelema Teller kertoi joulukuussa 2019.
Alla myös videota Austinissa bongatusta Cybertruckista.
Jos Twitter-julkaisu ei näy, katso se täältä.
Cybertruckin markkinoilletulo on viivästynyt useampaan otteeseen. Tällä hetkellä sitä odotetaan markkinoille ensi vuonna.
Lähteet: Jalopnik, Teslarati, InsideEV's
Uusimmat
-
13:35
Ilves-pelaajat tuulettivat jo – Joni Ortion hanskapelastus yllätti tv-selostajankin
-
13:25
Sari Sarkomaa sai syöpäkontrollissa hyviä uutisia – avaa ajatuksiaan, kun sai reilu vuosi sitten diagnoosin
-
13:21
MTV oikeudessa: Asianajaja sovitti väitettyä kuristusvyötä kaulaansa – 15-vuotiaan tytön raa'an tapon ja raiskauksen käsittely alkoi itkulla
-
13:19
"En selvästikään ole niin lahjakas kuin Kalle" – rallitähti tunnustaa jo miettivänsä hänelle tärkeämpää uraa
-
13:10
Nordealla jälleen ongelmia – palvelunestohyökkäys
-
12:53
Liigaviikko: 18-vuotiaan komeetan huippuotteet hämmästyttävät – "Miten voi olla jo noin hyvä?"
-
12:44
Laiton rajanylittäjä jäi kiinni Parikkalassa – rajavartiolaitos sai soiton "valveutuneelta" asukkaalta
-
12:28
Poliisi sai valmiiksi Vantaan Tikkurilan murhatutkinnan – "Perheen sisäinen teko"
-
12:26
HIFK teki yllätyshankintoja – urheilupomo kommentoi väistellen
-
12:25
Pekka Toverille merkittävä pesti: "Aika kääriä hihat"
-
12:09
Kommentti: Melania Trumpin aborttikanta hätkähdyttää – aito riitasointu vai pelkkää poliittista peliä?
-
12:09
Toimittaja testasi sata vuotta vanhan paritanssin – tätä on Lindy Hop
-
12:07
Helsinki-Vantaan matkalaukkukaaoksen aiheuttanut vika korjattu
-
12:05
Messin tulo räjäyttänyt pankin – miljoonat virtaavat kassaan
-
11:38
Taksikatastrofin korjaaminen matelee eteenpäin
-
11:20
Jorma Uotinen ei ole sukunsa ainoa rohkea vaikuttaja: "Tässä on kyllä jo sulateltavaa"
-
11:18
Hjallis Harkimon Leo-poika selvisi lennolleen isän oivalluksen ansiosta: "Tilanne vaikutti kaoottiselta"
-
11:16
Pian ummetuslääkkeitä saattaa löytyä kaupan hyllyltä
-
10:48
"Prinssi Williamkin fiilareissa!" – Mestarien liigan unelmamaali suunniteltiin jo ottelupalaverissa
-
10:42
Niko Hovinen HIFK:hon
-
Lataa lisää