SHL:n suomalaishyökkääjä rehellisenä haasteistaan – "Menetin roolini joukkueessa"

SHL:ssä pelaavan Brynäsin suomalaishyökkääjän Oula Palveen kausi on ollut haastava.

30-vuotias Palve pelaa toista kokonaista kauttaan Brynäsin riveissä. Taitavalla hyökkääjällään on takanaan huippukausi. Palve oli viime kaudella joukkueensa paras pistemies 35 tehopisteellään.

Alkukausi oli Palveelle kuitenkin erittäin haastava. Palve teki kauden 25 ensimmäiseen peliin vain kuusi tehopistettä. Tehottomuus toi mukanaan haasteita.

– Tämä on ollut mielenkiintoinen kausi. Oli pitkä ajanjakso, jolloin en saanut yhtään pisteitä ja menetin itseluottamukseni. Sitten menetin roolini joukkueessa ja minun täytyi miettiä, mihin minä kuulun nyt. Meillä on paljon hyviä pelaajia, enkä minä tehnyt tulosta, Palve summaa Hockey Sverigen haastattelussa.

Keskushyökkääjänä viihtyvä Palve on saanut tällä kaudella taistella toden teolla peliajasta ja vastuusta. Brynäs vahvisti täksi kaudeksi keskikaistaansa Johan Larssonilla ja Hannes Björnisellä, mikä vaikutti suoraan Palveen rooliin joukkueessa.

– Larsson on todella hyvä ja Björninen on maajoukkueessakin luottopelaajia. Roolini muuttui hieman. Viime kaudella olin vakituinen kärkipelaaja. Tällä kaudella nuo kaksi ovat olleet joukkueen ykköshevosia. Ainakin kauden alussa, Palve pohtii.

Tällä hetkellä Palveen luistin liikkuu kuitenkin vilkkaasti ja suomalaistaiturin pistetili on karttunut viime otteluiden aikana mukavasti. Palve on takonut seitsemässä edellisessä ottelussaan seitsemän pistettä.

Palve ei itse osaa sanoa, mistä hyvä vire oikein kumpuaa.

– En osaa sanoa. Veikkaan kyseen olevan siitä, että kun saat pisteitä, se aloittaa lumipalloefektin. Saat enemmän itseluottamusta ja yhtäkkiä huomaat asioiden toimivan, Palve pohtii.

– Välillä voi vaikeat jaksot voivat olla hyvästä. Ei vain jääkiekon näkökulmasta, vaan se kasvattaa luonnetta jään ulkopuolella. Tunnen itse kasvaneeni. Nyt pelaan paremmin ja olen jälleen oma itseni.

Lue myös:

    Uusimmat