Viime kaudella komeasti Ruotsin SHL:ssä debytoinut Anton Levtchi on ollut syväjäässä alkukaudella.
Hallitsevan SHL-mestarin, Luulajan riveissä hyökkäävä Levtchi on pelannut seitsemän ensimmäistä ottelua ilman maalia. Syöttöpisteitä tilille on kertynyt yksi.
– Odotamme häneltä enemmän. Aivan, kuten hän itsekin odottaa. Ja muutama muukin. Jos hän jatkaa työskentelyä, kuten hän on tehnyt, pisteitä alkaa tulla, Luulajan apuvalmentaja Antti Alamäki sanoi ruotsalaiselle NSD:lle Hockeysverige-sivuston mukaan.
Lue myös: Hurja näky Ruotsin finaaleissa: fanit rynnivät jäälle
Levtchi siirtyi Luulajan riveihin Tapparasta ja pelasi mainion debyyttikauden. Runkosarjassa Levtchi naputti 39 ottelussa tehot 14+31=35. Mestaruusjuhliin huipentuneissa pudotuspeleissä meno oli myös vahvaa, kun 13 ottelussaan Levtchi keräsi pisteet 3+7.
Levtchi solmi alkujaan Luulajan kanssa yhden vuoden sopimuksen ja hänen oli määrä palata Tapparaan täksi kaudeksi. Tappara kuitenkin suostui purkamaan pelaajan sopimuksen, ja Levtchi teki Luulajan kanssa vuoteen 2028 kestävän jatkon tammikuussa.
Hockeysverige-sivuston mukaan Levtchi ansaitsee kaudesta 250 000 euroa puhtaana käteen ja on joukkueen toiseksi kallein pelaaja 270 000 euron Brian O'Neillin jälkeen.
– Häntä ei voi koko ajan olla neuvomassa ja sanoa "tee sitä" tai "tee tätä". Siinä täytyy olla tasapaino, Alamäki sanoi.
– Meillä on vaatimuksemme hänelle aivan kuin kaikille muillekin. Homman täytyy toimia, ja tietysti hän pystyy pelaamaan paremmin, mutta hän ei ole ollut laiska. On asioita, jotka hän pystyy tekemään paremmin, mutta hänen täytyy tehdä itse päätöksensä jäällä.
Hallitsevan mestarin kausi on kokonaisuutena käynnistynyt yskähdellen. Luulaja on kerännyt seitsemästä ottelustaan yhdeksän pistettä ja on sarjassa kymmenentenä.