Shara sai syöpädiagnoosin vuonna 2013 ja joutui päättämään, miten haluaa elämäänsä elää. Syöpä opetti hänelle kolme tärkeää asiaa.
Shara Cohen sai syöpädiagnoosin vuonna 2013. Aina perhekeskeisesti elänyt nainen joutui yllättäen kohtaamaan oman kuolemansa.
– Maailmaani ravisteltiin, kun kohtasin syöpädiagnoosin. Muistan hyvin selvästi, kun konsultoiva lääkäri kertoi, että minulla on rintasyöpä. Ensimmäinen ajatukseni oli: mitä perheelleni tapahtuisi, jos kuolisin? Shara muistelee Thriveglobal-sivustolla.
Shara oli aina pannut perheensä etusijalle ja huolehtinut heistä.
– Sanotaan, ettei kukaan toivo kuolinvuoteellaan, että olisi työskennellyt enemmän, mutta kun kuulin, että minulla on syöpä, halusin vain lähteä lääkäristä ja keksiä tavan tehdä kovempaa tai fiksummin töitä, jotta perheeni olisi taloudellisesti turvassa, jos kuolisin, Shara kuvailee.
"Ajattelin, ettei minulla ole mitään menetettävää"
Yrittäjänä toimiva Shara päättikin sairastuttuaan järjestellä yrityksensä asiat uudelleen. Hänellä ei ollut enää aikaa pelätä. Shara alkoi ottaa riskejä, joita oli aiemmin pelännyt.
– Ajattelin, ettei minulla ole mitään menetettävää, hän kuvaa.
Shara. Jos julkaisu ei näy, katso se .