Mainos

Serbian oppositiolle voitto jo toisessa kaupungissa

Serbialaisen Smederovska Palankan kaupungin oikeusistuin määräsi kaupungin vaalikomission hyväksymään alkuperäisen vaalituloksen, kertoi Zajedno-oppositioliikkeen edustaja.

Kaupungin vaalikomissio oli hylännyt kuukausi sitten pidetyn kunnallisvaalin tuloksen "epäselvyyksien" vuoksi.
-Emme vielä tiedä, hyväksyykö vaalikomissio oikeuden päätöksen, sanoi Zajednon edustaja Slobodan Vuksanovic.
-Ihmiset kuitenkin näkevät nyt, että mielenosoitukset ovat tuottaneet tulosta, jatkoi hän.

Eilen Nisin kaupungin oikeusistuin oli päättänyt, että Zajedno on julistettava voittajaksi tulosten perusteella. Zajedno voitti marraskuun vaalit 14:ssä Serbian 18:sta suurimmasta kaupungista, mm. Belgradissa. Mielenosoittajat kokoontuivat Belgardin kaduille jälleen tänään, tosin pienilukuisempina kuin eilen, jolloin protesteihin osallistui ennätykselliset neljännesmiljoona ihmistä.

Venäjä: Mielenosoitukset sisäinen asia

Venäjän ulkoministeri Jevgeni Primakovin mukaan opposition ja hallituksen välinen vastakkainasettelu on Serbian sisäinen asia, johon Venäjällä ei ole tarvetta puuttua.

Primakov arvioi tänään poliittisen kriisin todennäköisesti vaikeuttavan rauhanprosessin edistymistä. Samalla hän kuitenkin kehui presidentti Slobodan Milosevicia siitä, ettei tämä ollut turvautunut väkivaltaan ja että hän oli tarjonnut oppositiolle neuvotteluja.
(STT-Reuter-AFP)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Mainos

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.