Espoon Kauklahden kaksoismurha oli poikkeuksellisen raaka ja julma. Uhrin isoisä kertoo yhä jatkuvasta tuskastaan Rikospaikan haastattelussa.
Vuoden 2013 helmikuussa 21-vuotias tamperelaismies surmasi 17-vuotiaan tytön ja 22-vuotiaan miehen tämän asunnossa. Mies tappoi uhrit potkimalla molempia kymmeniä kertoja metallivahvisteisilla turvakengillä ja käyttämällä myös muita tekovälineitä, kuten paistinpannua.
22-vuotiasta uhria, Miikaa, murhaaja iski lisäksi yli 40 kertaa keittiöveitsellä. 17-vuotiasta tyttöä tekijä ei entuudestaan tuntenut lainkaan.
Miikan ukki Seppo Kallunki kertoo illan Rikospaikan haastattelussa, ettei hänellä eikä omaisilla ole mitään aihetta antaa tekijälle anteeksi.
– Pahan ihmisen paha teko. Se oli silmitöntä väkivaltaa ilman minkäänlaista motiivia, Kallunki sanoo.
Kallungin mukaan hänellä ei ole minkäänlaisia positiivisia ajatuksia tekijästä, vaikka murhista on kulunut nyt 13 vuotta.
– Sanotaan, että aika parantaa haavat. Minun mielestäni aika ei paranna, mutta lieventää.
– Viha tätä henkilöä kohtaan ei ole laantunut. Varsinkin aina vuosipäivän 3. helmikuuta ympärillä on erittäin alakuloista ja vetää maahan edelleenkin. Eikä vaimonikaan tuska ole helpottanut, hän kertoo surullisena.
Kohtasi tekijän oikeudessa
Kallunki seurasi aikanaan murhien oikeudenkäynnin alusta loppuun.
– Se oli raskas oikeudenkäynti. Ylivoimaisesti kovin paikka. Tekijä ei luonut oikeudessa kertaakaan katsetta omaisiin päin, Kallunki sanoo.
Lapsenlapsestaan, surmansa saaneesta Miikasta, hänellä on hyviä muistoja.
– Miika oli sydämellinen, ystävällinen eikä millään tavalla väkivaltainen. Se tyhjyys mikä teon jälkeen jäi, pysyy loppuelämän. Tuntuu niin epäoikeudenmukaiselta, kun noin nuorena joutuu lähtemään ja vielä tuolla tavalla.
Kaksoismurhaaja Mikko Johannes Harju tuomittiin teoista elinkautiseen vankeuteen.
Katso murhan uhrin isoisän koskettava haastattelu kokonaisuudessaan illan Rikospaikasta.
Ohjelmassa kerrotaan myös tarkemmin siitä, miten Espoon Kauklahdessa tehty kaksoismurha tapahtui helmikuussa 2013.
Rikospaikka MTV Katsomossa kello 19 alkaen ja MTV3-kanavalla kello 22.35.

