Selviytymiskamppailu eristäytyneellä saarella: Jättihiiret uhkaavat ajaa linnut sukupuuttoon – syövät poikasia elävältä

"Jättikokoiset hiiret" uhkaavat useita merilintuja eteläisen Atlantin saarilla, kertoo lintujen suojeluun keskittyvä brittijärjestö RSPB. Järjestö uskoo, että ilman ihmisen toimia äärimmäisen uhanalainen merilintulaji kuolee sukupuuttoon.

1800-luvulla ihmisten veneiden mukana saarelle kulkeutui hiiriä, joiden populaatio on kasvanut suureksi. Myös hiirien koko on merkittävästi kasvanut. Järjestön mukaan ne ovat kooltaan 1,5-kertaisia tavalliseen kotihiireen verrattuna.

90 neliökilometrin kokoinen Goughin saari on tärkeä elinympäristö jopa 10 miljoonalle linnulle. Siellä elää useita harvinaisia lajeja. Saaren hiiret ovat kuitenkin oppineet syömään ravinnokseen niiden munia ja jopa syömään pesässä olevia kuorituneita poikasia elävältä.

–Vaikka aikuiset linnut ovat suuria, niiden poikaset ovat pieniä eivätkä pääse pakoon, Anthony Caravaggi Irlannin yliopistosta sanoo.

Tutkimusten mukaan hiiret syövät saarella noin 2 miljoonaa linnunpoikasta joka vuosi. Ne iskevät usein, kun poikasen vanhemmat ovat etsimässä ruokaa.

Alla olevalla videolla näkyy, miten hiiret tappavat albatrossin poikasen. Varoitus: Kohdasta 1.36 alkaen ei herkille!


Äärimmäisen uhanalaisia tristanalbatrosseja on saarella jäljellä vain 2 000 paria. Ne ovat yksiavioisia ja naaraat synnyttävät vain yhden munan vuodessa. Hiiret taas lisääntyvät paljon vauhdikkaammin.

RSPB:n tutkijoilla on kuitenkin suunnitelma, joka aiotaan toteuttaa vuonna 2020. Etelä-Afrikasta tuodaan saarelle rahtilaiva, jossa kaksi helikopteria ja valtavat määrät hiiriä huokuttelevia, myrkyllisiä pellettejä. Helikopterit levittävät pelletit ympäri saarta. Syödessään pelletin, hiiri kuolee 24 tunnissa.

– Saarten tyhjentäminen haitallisista vieraslajeista on onnistunut noin 700 saarella ympäri maailmaa, tohtori Alex Bond kertoo.

Suunnitelman onnistumisesta ei kuitenkaan ole varmuutta. Kyseessä on yksi suurimmista vastaavista operaatioista historiassa, RSPB kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat