Selvitys: Korona on lykännyt syöpäpotilaiden leikkaushoitoja – tutkijoilta synkkä ennuste

Sairaalat kuormittuvat – näin paha tilanne voi olla kuukauden päästä 9:50
Sairaalat kuormittuvat – näin paha tilanne voi olla kuukauden päästä, kertoo HUSin ylilääkäri Asko Järvinen.

Koronavirusepidemia on lykännyt syöpäpotilaiden leikkaushoitoja ja heikentänyt hoitoa ympäri maailmaa, 61 maata kattava selvitys osoittaa. Suurimmat haitat on nähty tiukimpien koronasulkujen aikana.

Tulokset julkaistiin Lancet Oncology -lehdessä, ja niiden perusteella joka seitsemäs syöpäleikkausta odottanut potilas ei päässyt leikkaukseen tai sitä lykättiin huomattavasti aikana, jolloin koronarajoitukset olivat tiukimmat.

Varsinkin riskipotilaiden ja vaativia toimenpiteitä vaativien syöpien leikkaamisia lykättiin. Myös lievemmät rajoitukset vähensivät syöpäleikkauksia, mutta vaikutus ei ollut yhtä suuri.

Tutkimuksessa ei löytynyt viitteitä siitä, että hoitojen lykkääntyminen olisi heikentänyt potilaiden ennustetta, mutta todennäköisesti viivästykset tulevat näkymään potilaiden eliniässä, tutkijat kirjoittavat. Myös uusien syöpien seulominen on keskeytynyt tai vaikeutunut monissa maissa epidemian aikana.

Tutkimuksessa tarkasteltiin yhteensä 20 000 aikuispotilasta, jotka oli ohjattu syövän leikkaushoitoon.

Pandemia on kuormittanut terveydenhuoltoa

Koronavirusepidemian alkuvaiheessa myös muun kuin syövän takia tehtävät ei-kiireelliset leikkaukset vähentyivät huomattavasti. Globaalisti arviolta 21 miljoonaa leikkausta peruttiin kolmen ensimmäisen epidemiakuukauden aikana.

Lisäksi diabeteksen ja monien muiden pitkäaikaissairauksien hoito vaikeutui, tutkimukset ovat osoittaneet.

Suomessa tehohoito on edelleen paikoin kuormittunut, minkä vuoksi esimerkiksi sydänleikkauksia joudutaan lykkäämään.

Syövän oireet – millaisesta oireesta tulee huolestua? 2:17
Monet syövät ovat alkuvaiheessaan vähäoireisia tai oireettomia. Videolla kerrotaan, millaisesta muutoksesta pitää huolestua.

Copyright Duodecim 2021. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Lue myös:

    Uusimmat