Sebastian Vettel puolustaa pöyristyttävää temppuaan

Sebastian Vettel on asettautunut puolustuskannalle puolustettuaan viikonloppuna Venäjän GP:ssä asemiaan Lewis Hamiltonia vastaan aggressiivisesti.

Pääkuvan videolla Vettelin ja Hamiltonin välinen kuohuttava tilanne.

Hamilton oli ensimmäisten varikkopysähdysten jälkeen Vettelin perässä, mutta sai Ferrarin saksalaiskuskista Sotshin radan pääsuoralla hyvän imuavun. Ohitusta hakenut Hamilton meni sisäpuolelle oikealle, ja Vettel teki tilanteen yhteydessä hämmästyttävät kaksi peittoliikettä. Hamilton pysyi vielä takana, mutta britti kuittasi saksalaisen ohi myöhemmin samalla kierroksella.

Vettelin liikkeitä asemiensa puolustamisessa pidettiin pöyristyttävinä. Yhtä erikoisena pidettiin sitä, ettei Venäjän GP:n tuomaristo antanut Vettelille tilanteesta minkäännäköistä rangaistusta.

Vettel puolusteli tekoaan niin, ettei hänellä ollut "mitään aikomusta hermostuttaa" Hamiltonia peittelyillään.

– Oli hyvin vaikea nähdä, missä hän oli. En pystynyt näkemään häntä pitkään, pitkään aikaan. Ja sitten näin vain hänen renkaansa, Vettel kuvaili Autosportin mukaan.

– Tiesin, että hän oli jossain siellä. En halunnut olla täydellinen idiootti puskemalla häntä radan ulkopuolelle ja mahdollisesti seinään.

– En ollut aivan varma, missä hän oli, ja sitten yhdessä vaiheessa minun täytyi antaa periksi. Luulin, että voisin saada asemani takaisin nelosmutkassa, mutta jouduin antamaan hänelle väylän, muuten tämä olisi käynyt jossain vaiheessa typeräksi. En ollut iloinen menettäessäni sijoituksen, Vettel pyöritteli.

 

Vettel jäi kisassa Mercedesten taakse kolmanneksi. Mercedes pelasi tallimääräyksellä MM-sarjaa johtavan Lewis Hamiltonin voittoon ennen Valtteri Bottasta.

Samalla Hamiltonin kaula MM-sarjassa kakkosena olevaan Vetteliin kasvoi 50 pisteeseen.

Lue myös:

    Uusimmat