Mainos

F1

F1

Koko kausi suorana C Moressa

Katso lisää

Sebastian Vettel ottaa kantaa vuoden 2021 F1-uudistuksiin: ”Ei jalkapallossakaan muuteta maalien kokoa”

0:31
Kimi Räikkösen taistelu ylivertaisella Ferrarilla ajanutta Sebastian Vetteliä vastaan on yksi viime kisojen piristävimmistä ilmiöistä.

Viimeaikaiset villit F1-kisat eivät saa muuttaa sarjan tulevaisuuden suunnittelua, mutta lajitoimijoiden täytyy keskittyä tavallisten olosuhteiden kisojen kehittämiseen, sanoo Ferrarin tähtikuski Sebastian Vettel.

F1 sai alkukauden aikana runsaasti kritiikkiä tylsistä kisoista, kun Mercedes dominoi sarjaa varsin ennustettavissa starteissa. Kesällä kaikki kuitenkin muuttui, kun Itävallassa, Britanniassa, Saksassa ja Unkarissa nähtiin hyvää kisaamista ja yllättäviä käänteitä.

F1 tekee parhaillaan työtä vuoden 2021 lajiuudistuksen eteen. Tuolloin ohittamisesta halutaan mahdollisempaa useammilla radoilla ja kuskien välille halutaan todellista taistelua rengas rengasta vasten.

Vettelin mukaan lajin ydin on yhä kunnossa, mutta ongelmiin tulee edelleen puuttua.

– Sadekisat luovat aina kaaosta ja kaaos voi olla todella kiinnostavaa, kuten olemme saaneet monesti nähdä, Vettel toteaa Motorsport Weekin mukaan.

– Minusta tehtävänä on varmistaa se, että pidämme pakan koossa kuivissa olosuhteissa, kun kisat ovat normaaleita kisoja, jotta saamme parempaa urheilua ja me saisimme kisata kovempaa ja pidempään toisiamme vastaan, hän jatkaa.

Paljoa hän ei lähtisi kisaamista muuttamaan.

– Minusta kaikkea ei pitäisi kääntää päälaelleen vain muuttamisen takia. Lajin dna on mahtava, ja se on sama dna kuin 50 vuotta sitten, Vettel toteaa.

– Ei jalkapallossakaan muuteta maalien kokoa tai hyökkääjien määrää sen takia, että yksi ottelu on ollut vähemmän viihdyttävä. Minusta sääntöjen tai formaatin säilyttäminen on oikea tapa edetä, ja sitten on joitain isoja juttuja, joita meidän täytyy oikaista saadaksemme oikean vaikutuksen.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja