SDP syyttää hallitusta kaaoksesta – PS:n Miko Bergbom maalailee vieläkin kovempia leikkauksia

Ovatko hallituksen työelämäuudistukset hyviä? Debatissa Bergbom ja Razmyar 15:44
Voit katsoa tästä koko Bergbomin ja Razmyarin yhteenoton.

Perussuomalaisten Miko Bergbom ja SDP:n Nasima Razmyar ottivat yhteen hallituksen työelämäuudistuksista Asian ytimessä -ohjelmassa. Hallitus ajaa työelämäuudistuksia, joka on saanut palkansaajajärjestöt järjestämään poliittisia lakkoja.

SDP:n kansanedustaja Nasima Razmyarin mukaan hallitus on vastuussa nykyisestä työelämätilanteesta.

– Te olette luoneet kaaosta, hän sanoo viitaten hallitukseen.

Razmyar katsoo hallituksen siirtyneen työmarkkinaosapuolen rooliin.

– Solmun avaaminen on teidän käsissämme.

Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbomin mukaan hallitusohjelman pohja on täysin ehjä. Hän toteaa hallituksen ainoan tavoitteen olevan saada lisää työpaikkoja.

– On ilmiselvää, että kun kosketaan sosiaaliturvaan, sillä on vaikutuksia yksilölle lyhyellä aikavälillä, hän myöntää.

Razmyar sanoo toivovansa hallituksen kuuntelevan oikeuskanslerin kommentteja sosiaaliturvan säästölakeihin liittyen. Oikeuskanslerin mukaan vaikutusten arvioinnissa on ollut puutteita.

Esimerkiksi työttömyysturvan leikkaukset ja toimeentulolain muutos kohdistuisivat suurelta osin samoihin ihmisiin.

– On hirveän surullista, että kerrot, että lyhyellä aikavälillä teidän päätöksillänne ja politiikallanne viette 17 000 suomalaista lasta köyhyyteen. Nämä vaikutukset, jos mitkä ovat pitkäkestoisia.

Samaa mieltä kipeiden päätösten tekemisestä

Bergbomin mukaan julkisen talouden tilanne karkaa käsistä, jos hallitus ei onnistu ohjelman toteuttamisessa.

– Jos hallitus ei onnistu siinä, lisäleikkauksia tulee valtavasti, pilvin pimein lisää.

Leikkaukset kohdistuisivat Bergbomin mukaan suomalaisten peruspalveluihin, kuten peruskouluun ja terveydenhuoltoon.

Razmyar on samaa mieltä siitä, että kipeitä päätöksiä pitää tehdä tässä taloudellisessa tilanteessa.

– Tapa, jolla te teette näitä asioita, se ei sovi parlamentarismiin eikä se sovi suomalaiseen poliittiseen kulttuuriin.

Paikoin kovaa kielenkäyttöä

Kielenkäyttö on ollut paikoin kovaa sekä hallituksen että opposition riveistä työelämätilanteeseen liittyen. Esimerkiksi elinkeinoministeri Wille Rydman (ps) on puhunut julkisesti ”ay-mafiasta”.

– Rapatessa aina roiskuu, Bergbom toteaa yleisesti kielenkäyttöön liittyen.

Razmyarin mukaan suomalaisista palkansaajista on puhuttu valitettavilla sanoilla.

– Se loukkaa ihmisiä. Toivon todella asiallista kielenkäyttöä.

Lue myös:

    Uusimmat