Työministeri Satonen nousi lavalle – ay-kansa huusi niin, että juontajan piti puuttua
Työntekijäliittojen SAK:n ja STTK:n järjestämässä mielenosoituksessa kuultiin myös kritiikin kohteena olevan hallituksen näkemyksiä.
Hallituspuolueiden edustajista puheenvuorot mielenosoituksen lavalla saivat pitää työministeri Arto Satonen (kok.) ja perussuomalaisten ensimmäisen kauden kansanedustaja Miko Bergbom.
Satonen aloitti puheenvuoronsa sanomalla, että hallituksen lähtökohta on se, että työn tekemisen pitää aina olla kannattavampaa kuin sosiaaliturvalla elämisen.
– Sen takia me olemme laskeneet esimerkiksi työn verotusta ja muutamme sosiaaliturvaa.
Lue myös: "Riikka tuu ikkunaan, täällä huutaa kansa" – näin mielenosoituksessa ryöpytetään hallitusta
Työministeri painotti Suomen kilpailevan kansainvälisillä markkinoilla. Siellä kaikki osapuolet, työnantajat, työntekijät ja Suomen valtio, ovat samalla puolella, Satonen sanoi.
– Siinä kilpailussa pitää menestyä. Toivon, että SAK palaisi neuvottelupöytään vientialan palkkamallissa.
Puheenvuoronsa lopuksi Satonen toivoi, että keskusteluyhteys hallituksen ja työntekijäosapuolten välillä säilyisi ja uudistuksia voitaisi viedä eteenpäin ilman työtaistelutoimia.
"Lakot ylimitoitettuja"
STT:lle Satonen sanoi torstaina pitävänsä käynnissä olevia poliittisia lakkoja ylimitoitettuina tilanteeseen ja tuleviin muutoksiin nähden.
Hän sanoi STT:lle lakkojen ja mielenosoittamisen osoittavan sen, ettei ole ehkä täysin ymmärretty, miksi uudistuksia tehdään.
Satosen mukaan kiisteltyjä uudistuksia viedään eteenpäin, sillä Suomen tilanne on niin vakava. Hän perustelee niitä sillä, että työllisyysaste on saatava nousuun, koska siitä tulevat hyötymään kaikki.
Myös pääministeri Petteri Orpo (kok.) on kuvannut käynnissä olevia lakkoja ylimitoitetuiksi ja kohtuuttomiksi.
"Ei voi jättää tekemättä"
Mielenosoituksessa ennen Satosta puhuneen Perussuomalaisten Bergbomin mielestä hyvinvointivaltio on säilyttämisen arvoinen asia.
– Kymmeneen vuoteen tässä maassa ei ole saatu kasvua aikaan. Kymmeneen vuoteen tähän maahan ei ole saatu lisää työpaikkoja. Kymmenen vuotta tässä maassa on mennyt yrityksiä konkurssiin, Bergbom aloitti.
Hänen mukaansa ei ole vaihtoehto, että hallituksen kaavailemia uudistuksia jätetään tekemättä. Niillä hallitus pyrkii hänen mukaansa saamaan Suomeen lisää työpaikkoja.
– Sydämeni pohjasta toivon, että liitot ovat valmiita neuvottelemaan hallituksen kanssa. Se ei ole neuvottelua, että sanoo kaikkeen ei. Se ei ole neuvottelua, että joulukuussa SAK ilmoittaa lähtevänsä neuvotteluista pois.
Bergbomin mukaan työntekijäosapuolen on kyettävä esittämään vaihtoehto hallituksen toimille.
Lue myös: Repiviä riitoja tai kivaa kilpailukykyä – hallituksen ajama palkkamalli saa sapiskaa ja ylistystä
Katso koko Bergbomin puheenvuoro alla olevalta videolta.
Uusimmat
-
15:19
MTV seuraa Leijonien kannalta jättimäistä MM-taistoa: 3–1! Lohkojumbo tekemässä sensaatiomaista temppua
-
15:17
Maria Löfgren jatkaa odotetusti Akavan puheenjohtajana
-
14:57
Yksi kuollut Lontoosta lähteneellä lennolla turbulenssin vuoksi – useita loukkaantuneita
-
14:49
Jääkiekkovalmentajille uutta tukea – kirjavat sopimukset halutaan kuriin
-
14:46
Yksi kuoli turbulenssilennolla Singaporeen – näin Finnairin lentäjät varautuvat vaaraan ilmassa
-
14:40
Asiantuntija linjaa: Tähän Leijonien on turvauduttava äärivaarallista Sveitsiä vastaan – "Isoin ase tänään"
-
14:40
Harry Styles: Ero!
-
14:37
Toisen marjayhtiön tutkinta paljastaa: TEMin hallitusneuvoksen lahjojaksi epäillään Polarican ex-toimitusjohtajaa
-
14:29
Syyttäjä: Thaipoimijat joutuivat marjastamaan lähes kellon ympäri, ruoaksi lohenpääkeittoa – marjapomolle vaaditaan vankeutta
-
14:19
Iranissa kymmenettuhannet ihmiset osallistuivat Raisin hautajaiskulkueeseen
-
14:06
Yllätyspäätös: Toni Kroos, 34, lopettaa!
-
14:04
Miten Trumpin ja Bidenin Israel-politiikka heilauttaa äänestäjiä? Suora Ex on Next -vaaliväittely
-
14:00
Mies kuoli ampumisessa uimarannalla Jyväskylässä – väijyttäjien tapposyytteet nurin
-
13:59
24 turvaistuinta testattiin – kahta niistä Autoliitto ei suosittele käytettäväksi
-
13:47
Jari-Matti Latvalalla suuri suunnitelma – paljasti myös tulevat rallinsa
-
13:26
Turussa kadonnut 7-vuotias löytynyt
-
13:20
Näissä hulppeissa maisemissa Maajussille morsian -kautta kuvataan
-
12:57
Henry Manni kelasi MM-pronssia!
-
12:45
Jukka Jalonen tyrmäsi Suomessa usein esitetyn väitteen: "Se ei todellakaan ihan oikeasti ratkaise mitään"
-
12:41
Helle saapuu! Tuore kuukausiennuste voi saada hymyn huulille
-
Lataa lisää