SDP:n Tuppurainen: Soinilta erikoista uhittelua turvapaikanhakijoista

Eduskunnan suuren valiokunnan varapuheenjohtaja Tytti Tuppurainen (sd.) ihmettelee ulkoministeri Timo Soinin (uv.) uhkausta, että Suomi saattaa kieltäytyä turvapaikanhakijoiden uusista siirroista EU:ssa.

Soini kertoi maanantaina ulkoministerikokouksen yhteydessä, että Suomi ei hyväksy uusia päätöksiä turvapaikanhakijoiden siirroista ennen kuin kaikki maat ovat toteuttaneet vanhat velvoitteensa.

Suomen EU-kantoja linjaavassa suuressa valiokunnassa istuvalle Tuppuraiselle Soinin linjaus tuli yllätyksenä.

– Pidän tätä poikkeamana Suomen pitkästä linjasta, joka on ollut se, että ollaan osa ratkaisua, Tuppurainen sanoo.

Soini viittaa vuonna 2015 tehtyyn päätökseen siirtää 160 000 todennäköisesti turvapaikan saavaa ihmistä eniten kuormittuneista maista. Tavoitteesta on toteutettu vasta pieni osa, vaikka valmista pitäisi olla syyskuun lopulla. Puola, Unkari ja Tshekki ovat kieltäytyneet ottamasta turvapaikanhakijoita lähes kokonaan, kun taas Suomi on täyttämässä tavoitteensa.

Tuppurainen pitää Soinin ottamaa kantaa erikoisena uhitteluna, jota Suomelta ei ole totuttu näkemään.

– Se on kiistatta ongelma, että kaikki jäsenmaat eivät ole olleet mukana taakanjaossa. Ongelmia ei kuitenkaan ratkaista siten, että nekin maat, jotka ovat tähän asti toimineet vastuullisesti, lyövät jalat neliraajajarrutukseen, Tuppurainen arvostelee.

Uudet siirrot jo esillä

Puolan, Unkarin ja Tshekin niskurointiin ei ole luvassa nopeaa ratkaisua. EU-komissio on aloittanut maita vastaan rikkomusmenettelyn, joka saattaa kestää hyvin pitkään. Slovakia ja Unkari ovat puolestaan haastaneet koko päätöksen EU-tuomioistuimessa.

Uudet turvapaikanhakijoiden siirrot saattavat nousta pöydälle jo syksyn aikana, koska Italia on pyytänyt muilta mailta toistuvasti apua. Italiaan on saapunut tänä vuonna yli 90 000 siirtolaista Välimeren yli, eikä merkkejä rauhoittumisesta ole.

Komissio ehti jo patistaa jäsenmaita nopeuttamaan turvapaikanhakijoiden sisäisiä siirtoja ja lisäämän niitä. Heinäkuun alussa julkaistussa ehdotuksessa Italian auttamiseksi on lueteltu myös lukuisia muita keinoja.

Sisäministeriöstä kerrotaan STT:lle, että kyse on vasta poliittisesta patistelusta eikä Suomi ole saanut muodollista pyyntöä.

Tuppuraisen mielestä turvapaikanhakijoiden sisäisten siirtojen mahdollisuus on tärkeää pitää EU:n keinovalikoimassa jatkossakin.

– Jos johonkin maahan kohdistuu erityisen suuri paine, kuten nyt Italiaan, vastuuta pitää jakaa.

Italian akuutti kriisi lisää jäsenmaiden painetta sopia myös turvapaikkajärjestelmän pysyvästä uudistamisesta. Neuvottelut ovat olleet jo pitkään jumissa.

Lue myös:

    Uusimmat