Sdp:n entinen puheenjohtaja, eduskunnan varapuhemies Antti Rinne sanoo haluavansa hälventää väärinkäsityksiä ja torjua disinformaatiota puolueen Nato-kannasta.
Rinne tviittasi lauantaina Ukrainan tueksi ja totesi samalla, että Suomen ja suomalaisten turvallisuus ja elämä ilman pelkoa on varmistettava.
– Jos se vaatii jäsenyyttä Natossa, niin se pitää tehdä. Nyt valtiojohto tarvitsee työrauhan kylmän viileään harkintaan parhaan tiedon valossa! tviitissä kirjoitettiin.
Rinne tähdensi STT:lle sunnuntaina, että linjaus on sama, joka on ollut voimassa siitä lähtien, kun hänet vuonna 2014 valittiin puolueen puheenjohtajaksi.
– Kun on liikkunut disinformaatiota myös Sdp:n kannasta, niin halusin vain todeta selvästi, että meidän turvallisuudestamme pitää pystyä huolehtimaan, hän sanoi.
– Tuossa ei sinällään mitään kovin uutta ollut, vaan samat peruslähtökohdat on ollut Sdp:llä jo ainakin 7–8 vuotta.
Rinne sanoo, ettei itse kovin mielellään puhu Nato-optiosta. Kyseessä on hänen mielestään ennen kaikkea itsenäisen valtion oikeus päättää kaikista ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksistä sulkematta mitään pois. Asia on ajankohtainen, kun turvallisuuspoliittinen tilanne lähialueilla ja Euroopassa on muuttunut ja meneillään on prosesseja, joissa arvioidaan tarvetta tehdä muutoksia Suomen ratkaisuihin. Sdp:n puheenjohtaja, pääministeri Sanna Marin ei ole kertonut henkilökohtaista näkemystään Nato-jäsenyydestä.