Mainos

SDP kaipaa tiukennuksia koululakiesityksiin

SDP:n eduskuntaryhmä haluaa uuden perusopetuslain antavan lapsille selvän oikeuden koulupaikkaan lähimmässä koulussa. Ryhmä hillitsisi muillakin tavoin koululainsäädännön väljentämistä. Sen mielestä oppilaaksi ottamisen perusteista pitäisi antaa valtakunnalliset ohjeet. Pääsykokeet tulisi sallia vain erityiskouluissa, joiden soveltuvuuskokeet mittaavat esimerkiksi pyrkijöiden musikaalisuutta.

Lisäksi lain kasvatukselliset tavoitteet pitäisi määritellä aiottua selvemmin, opetusryhmien koolle pitäisi asettaa yläraja ja esimerkiksi erityisopetukseen olisi tarvittaessa osoitettava korvamerkittyä rahaa, sanoi SDP:n koulutustyöryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Jukka Gustafsson tänään pidetyssä tiedotustilaisuudessa.

Valiokuntakäsittelyssä olevan koululakiesityksen mukaan kunnan on osoitettava koulupaikka lyhyen ja turvallisen matkan päässä. Koulupaikkaa voi hakea myös muusta kuin kunnan osoittamasta koulusta, ja koulut voivat ottaa muita kuin ensisijaisen paikan saaneita oppilaita sikäli tilaa riittää.

Lakipaketin kohtalo epävarma

Gustafssonin mukaan ryhmä pyrkii vielä valiokuntakäsittelyn aikana sopimukseen myös siitä, että kertaalleen hyllytetty esiopetuslaki saataisiin voimaan alkuperäisen aikataulun mukaisesti ensi vuoden elokuussa.

Laki antaisi kaikille kuusivuotiaille oikeuden maksuttomaan esiopetukseen. Kuusivuotiaiden maksuton esiopetus aiheuttaisi opetusministeriön arvion mukaan valtiolle 362 miljoonan markan vuosikustannukset, sanoi Gustafsson. Kuntien nettokulut olisivat ministeriön laskujen mukaan 82 miljoonaa markkaa.

Eduskunnan sivistysvaliokunnan varapuheenjohtajana toimiva Gustafsson piti yhtä mahdollisena koululakiehdotusten viivästymistä kuin niiden hyväksymistä vielä ennen kesälomia. Ryhmän puheenjohtaja Erkki Tuomioja sanoi kuitenkin uskovansa, että koululait saadaan suuremmitta ongelmitta ja ristiriidoitta käsiteltyä tänä keväänä. Muutosehdotukset ovat ryhmän tavoitteita, eivät vaatimuksia. -Nämä ovat niitä neuvottelukysymyksiä, totesi Tuomioja.
(STT)


Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.