Mainos

Scharpingin eropaineet kasvavat

Arvailut Saksan puolustusministerin Rudolf Scharpingin erosta ovat kiihtyneet. Liittokansleri Gerhard Schröder on saksalaisen uutistoimiston DPA:n vahvistamattomien tietojen mukaan ehdottanut Scharpingille eron pyytämistä.

Virallisesti liittokansleri Schröderin lehdistöedustaja kuitenkin vakuutti, että liittokanslerin kanta ei ole muuttunut. Schröder torjui alkuviikosta vaatimukset Scharpingin erottamisesta.

Opposition ryöpytykseen Scharpingia vastaan on yhtynyt myös hänen sosiaalidemokraattisia puoluetovereitaan. Scharping itse sanoi, että häntä vastaan käydään "hysteeristä kampanjaa".

Wolfgang Clement, sosiaalidemokraattisen puolueen (SPD) varapuheenjohtaja ja Nordrhein-Westfalenin osavaltion pääministeri, sanoi lehtihaastattelussa, että Scharping on "tärähtänyt".

Clement ei vaatinut Stern-lehden haastattelussa Scharpingin eroa, mutta hänen mukaansa "kaikki katselevat ilmaan nähdäkseen, putoaako hän vai ei". Myöhemmin tänään Clement sanoi kuitenkin, että hän oli keskustellut Scharpingin kanssa ja että tämä oli selvittänyt asian hänelle.

Scharping lensi virkakäyttöön varatulla puolustusvoimien koneella viime viikolla Makedoniasta Mallorcaan, missä hän tapasi lomailevan naisystävänsä, kreivitär Kristina Pilatin.

Scharping sanoi myöhemmin käyttäneensä konetta, koska se oli lentämässä sinne joka tapauksessa hakemaan kahta lomailevaa ministeriä, liikenneministeri Kurt Bodewigia ja sisäministeri Otto Schilyä.

Kristillisdemokraattisen puolueen (CDU) parlamenttiryhmän johtaja Friedrich Merz on sanonut, että Scharping "ei ilmiselvästikään kerro totuutta". Merz luonnehti Scharpingin käyttäytymistä "sietämättömäksi".

(MTV3-STT-DPA-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.