Sateita Suomen yli tiistaina – varaudu lumeen ja räntään maan keskiosassakin

Tiistaina Suomen yli kulkee sateita. Lännessä ja etelässä sateet ovat vettä, mutta sadealueen etureunassa sateet ovat aluksi lunta ja räntää maan keskiosassa. Pohjoisessa ja idässä tulee laajalti lunta.

Tuuli voimistuu jo tänä iltana sadealueen edellä.

– Tiistaina aamulla Länsi- ja Etelä-Suomessa sataa vettä. Sadealue liikkuu päivän aikana kohti koillista ja sen etureunassa sade muuttuu lumeksi. Oulu–Jyväskylä–Kuopio-linjalla voi tulla alkuun räntää ja lunta, mutta sade muuttuu myöhemmin vetisempään suuntaan. Keskiviikon vastaisen yön aikana sadealue kulkee idän ja pohjoisen yli. Lapissa, osassa Pohjois-Pohjanmaata, Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa sade tulee lumena, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Miina Manninen.

Lunta on jo laajalti pohjoisessa ja paikoin maan itäosassa. Viikonloppuna lumi kävi maassa paikoin maan keskiosassa.

Myös keskiviikkona on liikkeellä sateita.

Alkuviikolla päivälämpötilat ovat etelän noin viidestä asteesta Lapin pikkupakkaseen.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.



Uusimmat