Lumisateet yleistyvät: Lumipeite maan keskiosaan ensi viikolla

Tällä viikolla maan pohjoisosassa ja paikoin itäosassa on satanut lunta. Ensi viikolla lunta voi olla jo maan keskiosassakin.

Tänään torstaina vanha sadealue pysyy pohjoisen ja idän yllä tuoden sinne lisää lunta. Paikoin lunta on Lapissa jo yli 30 senttimetriä. Etelään ja lounaaseen leviää iltapäivän ja illan aikana vesisadealue. Yöllä pakkasta on maan pohjoisosassa.

Perjantaina päivällä on poutaista, mutta illalla tulossa on jälleen uusi sadealue, joka kulkee Suomen yli lauantaina. Tämä tuo jälleen lunta itään ja pohjoiseen, etelämpänä sateet ovat vettä.

Sunnuntai on laajalti poutainen päivä, mutta lauantain sadealueen rippeet ovat yhä Kainuussa ja Itä-Suomessa ja sateet tulevat lumena.

– Jo sunnuntaista alkaen jotain vähäistä lumensekaista sadetta voi tulla myös paikoin etelässä ja kaakossa, mutta nämä eivät jää maahan, toteaa MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta.

– Ensi viikon puolivälin paikkeilla on mahdollista, että lunta sataa myös maan keskiosassa, esimerkiksi Keski-Suomessa ja Etelä-Savossa. Sen jälkeenkin viikon loppupuolella lumisateita voi tulla maan keskiosassa, sanoo MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet, sadetutka ja lumitilannekartta MTV:n sääsivustolla.

Uusimmat