Trumpin tukijoiden saari uhkaa jäädä merenpinnan alle, mutta asukkaat eivät silti usko ilmastonmuutokseen: "Trump on kuin hengittäisi raikasta ilmaa"

Trumpin tukijoiden saari jäämässä merenpinnan alle 2:16

Päivän viimeinen veneyhteys mantereelta lipuu hitaasti kohti pienen saaren laituria. Vastassa odottaa golf-kärry, jonka sisällä istuu keski-ikäinen mies Donald Trumpin kannattajalippalakki päässä. Mies on yksi Virginian osavaltiossa sijaitsevan saaren lukuisista Trumpin tukijoista ja samalla paikan pormestari James Eskridge.

– Tervetuloa Tangierin saarelle, pormestari sanoo ja auttaa kameratavaroiden survomisessa pieneen golf-kärryyn.

Tangierin saaren lähes 500 asukkaasta noin 90 prosenttia äänesti Donald Trumpia presidentiksi tasan vuosi sitten. Kalastajien saari on poikkeuksellisen eristäytynyt, uskonnollinen eikä siellä myydä alkoholia. Pääkadulla lipputangoissa liehuu Yhdysvaltain lipun lisäksi Trumpin iskulauseet.

– Rakastan Donald Trumpia kuin perhettäni! Se on vilpitön totuus, Eskridge sanoo.

Pormestarilla on silti huoli. Saari on kutistumassa, joitakin asuinalueita on jo veden alla ja ilmastotutkijoiden mukaan saari menettää pinta-alastaan lähes viisi metriä vuodessa. Tutkijat ovat arvioineet saaren pysyvän asuinkelpoisena enää kolmisenkymmentä vuotta. Asukkaat toivovat presidentiltä pikaista apua.

– Viestimme on, että pelasta meidät presidentti Trump. Uskon, että presidentti auttaa kyllä. Donald Trump on kuin hengittäisi jälleen raikasta ilmaa, Eskridge sanoo.

Saaren asukkaat ovat saaneet vihapostia

Tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että saaren kutistuva pinta-ala liittyy ilmastonlämpenemiseen, nousevaan merenpintaan ja eroosioon.

Saaren asukkaat ovat kuitenkin presidentti Trumpin tapaan enemmänkin ilmastonmuutoksen epäilijöitä. Harva saarella uskoo ihmisen kiihdyttävän ilmaston lämpenemistä ja Trumpin vastustajat ovatkin ilkkuneet paikallisille saaren kohtalosta.

– Jotkut ihmiset vihaavat meitä. Olemme saaneet vihapostia ja puheluita, joissa toivotaan, että hukumme tänne. He sanovat, että mitä nopeammin saari uppoaa sitä parempi, Eskridge murehtii.

Kalastajana pormestarin tehtävien lisäksi toimiva Eskridge kuitenkin painottaa, ettei merenpinta nouse, vaan saari katoaa eroosion myötä.

– Tiedän, että eroosio on se ongelma. Merenpinnan noususta puhutaan nyt paljon, mutta en minä sitä näe. Tarvitsemme 12 miljoonaa dollaria aallonmurtajaan, sillä saari pelastuu, pormestari painottaa.

Trump soittikin kesällä pormestarille ja vakuutti, että saari pysyy vielä pinnalla.

Presidentti ei ole kuitenkaan hellinyt saaren asukkaita vielä politiikallaan. Päinvastoin Trumpin budjettiehdotuksessa haluttiin leikata yli 70 miljoonaa dollaria saarta ympäröivän lahden suojelubudjetista. Kongressi tuli väliin.

– Olin kai vähän pettynyt, mutta ei Trump voi olla täydellinen, Eskridge sanoo.

– Hän ei ole vielä tehnyt meidän hyväksi mitään muuta kuin soittanut tänne. Jos USA:n presidentti ottaa yhteyttä, sen on pakko tarkoittaa, että hän tekee vielä jotain, sanoo Cameron Evans.

Asukkaiden usko presidenttiin tuskin hiipuu lähiaikoina, vaikkei rahaa aallonmurtajaan tulisikaan. Saaren pääkadulla on jo kaksi kylttiä – Trump 2020 – seuraavien Yhdysvaltain presidentin vaalien varalta.

Lue myös:

    Uusimmat