Lapsuuden leikkauksen vuoksi Sari Korhosella ei ole napaa. Koko peruskoulun jatkunut kiusaaminen jätti jälkensä, mutta nyt Korhonen kantaa vatsaansa ja sen arpea ylpeänä. – Jos en jollekin kelpaa vikoineni ja arpineni, ei hän kuulu elämääni, Sari sanoo.
Sari Korhonen oli aina miettinyt, oliko maailmassa muita samanlaisia kuin hän. Siis sellaisia, joilla ei ole napaa.
Korhonen, 28, syntyi suolisto kehonsa ulkopuolella. Häneltä on leikattu napanuoratyrä. Leikkauksen vuoksi Korhosella ei ole napaa.
"En kehdannut liikuntatunneilla vaihtaa vaatteita muiden nähden"
Korhosta kiusattiin navattomuudesta koko peruskoulun ajan.
– Milloin olin klooni, milloin alien, milloin vain friikki, sairastapaus, jonka lähelle ei saanut mennä. Se oli todella vaikeaa aikaa ja minäkuvani vääristyi. En kehdannut liikuntatunneilla vaihtaa vaatteita muiden nähden, koska pilkkaaminen alkoi heti. En pitänyt itseäni niin sanotusti normaalina, ja miksi olisin pitänyt? Enhän ollut kuin muut, minulta puuttui se napa. Tilalla oli vain pitkä, iso, ruma arpi, Korhonen kuvailee nyt.
Ala-asteella hän keksi tavan kertoa muille, mistä arpi johtuu. Kyselijöille hän totesi: "Lääkäri katsoi, että en tarvitse napaa, ja heitti sen roskapönttöön ".
– Silloin kiusaaminen loppui hetkeksi, mutta vain hetkeksi, Korhonen muistaa.
"En koskaan heidän nähtensä käyttänyt bikineitä tai esitellyt mahaani"
Jos Korhonen onnistui saamaan kavereita, hän salasi navattomuutensa pitkään.
– Pelkäsin, että hekin alkaisivat vihata ja haukkua minua. En koskaan heidän nähtensä käyttänyt bikineitä tai esitellyt mahaani. Jopa osa kumppaneistakin hylkäsi minut sen takia, kun en omistanut napaa.
Vaikeina aikoina Korhonen sai tukea perheeltäni. He jaksoivat aina vakuuttaa, että Korhonen on hyvä ihminen, samanarvoinen kuin muut.
– He yrittivät parhaansa aina jaksaa kertoa, että se ei tee minusta millään tapaa erilaista ihmistä. Se on vain kaunis arpeni, merkki siitä, että olen käynyt yhden taistelun elämästä, ja että sitä tulisi kantaa ylpeydellä.
"Aloin opetella päivä päivältä arvostamaan itseäni"
Kului 28 vuotta. Vasta sitten Korhonen oppi hyväksymään arpensa ja sen, ettei hänellä ole napaa.
– Aloin treenata ja pitää itsestäni huolta enemmän. Erosin huonosta suhteesta ja aloin työstää minäkuvaani. Aloin opetella päivä päivältä arvostamaan itseäni, laittamaan itseni etusijalle.
Joka aamu Korhonen sanoo peililleen kymmenen kertaa, että on kaunis. Että hän kelpaa sellaisena kuin on.
– Jos en jollekin kelpaa vikoineni ja arpineni, ei hän kuulu elämääni, ja sellaiselle ihmiselle ei olisi tilaakaan, Korhonen sanoo.
Vuodessa lauseiden toistaminen on auttanut. Nyt Korhonen on onnellisempi ja itsevarmempi. Hän uskaltaa kulkea bikineissä eikä häpeä näyttää vatsaansa miehille.
– Voin iloisesti hymyillen ja todellakin ylpeänä katsoa mahaani ja jopa silitellä sitä. Se on kaunis, se on minun mahani, jossa nykyisin menee kaksi leikkausarpea, mutta entä sitten? Ne ovat kauniita enkä muuttaisi niitä ikinä pois, rakastan niitä. Enkä enää haaveile omasta navasta. Eipähän kukaan voi tulla sanomaan, että maailma pyörisi minun napani ympärillä, tai että tuijottelisin omaa napaani, hän heittää.
"Olin todella yllättynyt, kuinka positiivisia kommentteja sain"
Kesällä 2018 Korhonen ei enää jaksanut ajatella, että olisi ainoa. Hän päätti etsiä kohtalotovereitaan, muita navattomia, Facebookissa.
Yllätyksekseen hän sai hyvän vastaanoton.
– Olin todella yllättynyt, kuinka positiivisia kommentteja sain ihmisiltä. Olinhan jo tottunut siihen, että minua pidettiin friikkinä navattomuuteni vuoksi.
Nyt ihmiset kehuivat Korhosta. Osa jopa toivoi, ettei itsekään omaisi napaa, ne kun olivat joidenkin mielestä ”ällöjä”.
– Olin todella iloisesti yllättynyt ja kiitollinen kaikille ihanista kommenteista, mitä sain julkaisuuni, Korhonen kuvaa.
Kohtalontovereitakin löytyi. Heidän kanssaan Korhonen on jo keskustellut.
– Rohkeus etsiä heitä vaati hiukan aikaa. Olen iloinen, että vihdoin tein niin. En ole enää yksin, meitä on muitakin: kauniita, navattomia, arpimassun omaavia, ihania ihmisiä, hän kuvaa.
– Olen jopa saanut itsellekin ihan uusia tietoja aiheesta, kuten plastiikkakirurgisesta leikkauksesta, tai että navan olisi voinut rakentaa myöhemmin. Tai että sisuskaluni voivat olla hiukan eri kohdissa kuin normaalisti. Tämä kaikki oli itselleni ihan uutta.
"Saatetaan tulla sanomaan esimerkiksi 'kuinka kehtaat kulkea bikineissä'"
Kaikki eivät navattomuutta kuitenkaan ymmärrä. Edelleen Korhonen saa toisinaan ihmisiltä rumia katseita ja kommentteja.
– Niitä tulee välillä kaiken ikäisiltä ihmisiltä, mutta pakko sanoa, että eniten niitä tulee vanhemmilta ihmisiltä. Tuijotetaan pitkään, tuhahdetaan ja pyöritellään päätä. Saatetaan tulla sanomaan esimerkiksi ”kuinka kehtaat kulkea bikineissä tuollaisen ruman vatsan kanssa”, "mikä sekasikiö oikein olet" tai "laita nyt paita päälle, kun ei tuollaista voi katsella”, Korhonen kuvailee.
– En kiellä, etteivätkö nämä kommentit loukkaisi tai satuttaisi hiukan.
Kommentoijille Korhonen sanoisi, että kaikki ihmiset ovat vikoineen ja arpineen erilaisia, mutta silti samanarvoisia.
– Jos haluat kommentoida jotain toisen ihmisen arvesta, voisitko ensin kysyä nätisti sen arven tarinan, tai voisitko asettaa itsesi hetkeksi sen toisen henkilön kenkiin ja miettiä tovin, ennen kuin avaat suusi ja saatat mennä sanomaan jotain, mikä loukkaa. Koska joka kerta, kun menet sanomaan jotain pahaa toisen arvista, sairaudesta ja niin edelleen, se vaikuttaa häneen ja hänen minäkuvaansa, Korhonen sanoo.
– Se satuttaa ja loukkaa, ja jättää aina jäljen. Joten ensi kerralla hiukan suvaitsevaisuutta ja hienotunteisuutta. Kysymällä asiat aina selviävät, kysyminen ei maksa mitään.