Juuri sopivasti peruskoulujen ja toisen asteen oppilaitosten päättäjäisten alla tuleva hallitus kertoo oppivelvollisuuden pidentämisestä toiselle asteelle. Tämä oli ilmeisesti demareille kynnyskysymys, johon muut taipuivat, kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah kirjoittaa kolumnissaan.
Koulutus varmasti kaipaa lisäpanostuksia, mutta hallitusohjelmassa mennään nyt kalliin bulkki-ratkaisun taakse, joka ei korjaa lasten ja nuorten kouluttautumisen todellisia ongelmia.
Suurin ongelma ovat tällä hetkellä ne koulupudokkaat, joilla ei peruskoulun jälkeen ole riittäviä valmiuksia jatko-opintoihin. Jopa 11 prosentilla peruskoulun päättäneistä on niin huono lukutaito, että se rajoittaa heidän elämäänsä ja estää jatko-opinto- tai työnsaantimahdollisuuksia.
Liian moni siirtyy armo-vitosilla eteenpäin vain huomatakseen, että toisen asteen opinnot eivät suju. Heille oppivelvollisuuspakon kasvattaminen ei ole ratkaisu, vaan jättää heidät kamppailemaan todellisten ongelmien kanssa.
Nämä nuoret kaipaisivat kipeästi räätälöityä lisätukea opintoihin, osa myös erityisopetusta jo alakouluvaiheesta saakka. Nyt nämä rahat käytetään kaikille pidennetyn oppivelvollisuuden myötä bulkki-ratkaisuna nuoriin, joilla opinnot sujuvat muutenkin hyvin.
Erityis- ja lisätuen puutteen lisäksi todellisia ongelmia on edellisen hallituksen leikkausten myötä koulujen luokka- ja ryhmäkokojen kasvu. Kristillisdemokraatit ovat koko ajan halunneet panostaa pienempiin luokkakokoihin ja kasvattaa tuntikehyksiä kunnissa niin, että opettajilla on mahdollisuuksia tuki- ja jakotunteihin sekä pienryhmäopetukseen silloin, kun se on tarpeen. Lisäksi kymppiluokkaan satsaaminen antaisi monelle tarvittavan lisävuoden valmiuksien parantamiseen.
Toinen vaiettu ongelma on lähikoulu- ja inkluusioperiaatteen kehno toteuttaminen. Lähikoulu- ja inkluusioperiaatteet ovat lähtökohtaisesti hyviä periaatteita. On hyvä, että lapset saavat käydä kouluaan lähellä ja eriyttämistä erityistarpeisten oppilaiden omiin ryhmiin tapahtuu mahdollisimman vähän. Inkluusiomalli vaatii kuitenkin onnistuakseen merkittävästi nykyistä enemmän lisäresursseja oppilaiden tarpeisiin vastaamiseen.
Käytännössä lähikoulu- ja inkluusioperiaatteet näyttävät johtaneen huomiota herättävään epäonnistumiseen joka puolella Suomea riittämättömän tuen vuoksi. Liian monessa kunnassa inkluusiosta tuli säästökeino. Erityisen tuen tai tehostetun tuen tarpeessa olevat oppilaat eivät saa tarvitsemaansa tukea isossa lähikoululuokassaan, kaikkien oppilaiden opetus häiriintyy, vanhemmat ovat tyytymättömiä ja opettajat uupuvat riittämättömyyteen ja keinottomuuteen.
OAJ:n selvityksen mukaan 97 prosenttia opettajista oli sitä mieltä, ettei tuki toimi lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Muutosprosessissa keskitetyn järjestelmän vahva ja yksilöllistetty tuki ei siirtynyt lähikouluihin kuin pieneltä osaltaan.
Tuleva hallitus näyttää siis sivuuttavan erityistarpeiset lapset, koulupudokkaat, sopivat ryhmäkoot ja opetuksen laadun parantamisen sillä, että saa ideologisen tavoitteen oppivelvollisuuden pakollisesta pidentämisestä läpi. Koulutus on suomalaisen yhteiskunnan kivijalka, jonka laatua ja jokaisen lapsen tarpeiden huomioimista meillä ei ole bulkki-ratkaisuilla vara romuttaa.