Maakunta- ja sote-uudistusta on moitittu pitkin matkaa heikosta valmistelusta ja asiantuntijoiden näkemysten sivuuttamisesta, eikä syyttä. Jopa aivan perustavaa laatua olevien asioiden selvittäminen on jäänyt kalkkiviivoille, kristillisten puheenjohtaja Sari Essayah kirjoittaa.
Sote-uudistuksen valinnanvapautta kehuttiin mahdollisuutena asiakkaalle valita maakunnan omistaman yhtiön, yksityisen yrityksen tai järjestön palveluista. Tätä ”kolmikanta-mantraa” hoettiin viime kevään kuntavaaleihin saakka.
Viimeisessä puheenjohtajien TV-tentissä totesin, että taitaa EU:n kilpailuneutraliteettisäännökset estää julkista tukea saavien järjestöjen osallistumisen markkinamalliin. Sipilän, Orpon ja Soinin silloiset kommentit ”Mitä? Estää? EU?” paljastivat, ettei oltu tätäkään asiaa loppuun asti ajateltu.
"Ei olisi varaa hukatakaan"
Asia alkoi nimittäin entisenä meppinä vaivaamaan, sillä tiesin EU:n kilpailuneutraliteetti sääntöjen olleen aiemminkin ongelmallisia järjestöille kilpailutustilanteessa ja niin sanotussa de minimis eli vähäisen tuen-säännön soveltamisessa.
Kilpailuneutraliteettiongelmaan itse asiassa kiertyy tämä vielä kokoluokkaa suurempikin haaste koko valinnanvapausmallin notifikaatio-tarpeesta EU:ssa.
Maakuntien liikelaitokset julkisina toimijoina eivät voi mennä konkurssiin ja niillä on erilainen mahdollisuus rahoitukseen, joten koko mallin oikeellisuus on haastettu. Eilen eduskunnan kyselyntunnilla hallitus sitten kertoi, ettei asiaa aio EU-komissiosta selvittää, ja perustelut sille kuulemme ensi viikolla!
Järjestöistä puhuminen tasavertaisena toimijana maku-sote-mallissa siis lakkasi, mutta 1,3 miljoonan sosiaali- ja terveysjärjestöissä toimijan panosta ei olisi vara hukatakaan.
Järjestöt paikkaavat monia aukkopaikkoja
Järjestöt ovat Suomessa merkittävä sote- ja hyvinvointipalvelujen tuottajataho, joka työllistää noin 50 000 ihmistä ja toiminnassa pyörii puoli miljoonaa vapaaehtoista sekä 260 000 vertaistukijaa.
Itse asiassa hyvin merkittävä osa kaikista sosiaali- ja terveyspalvelujen toimialoista on alun perin järjestöjen ja vapaaehtoisliikkeiden perustamaa, alkaen esimerkiksi seurakuntien diakoniatyöstä ja kehitysvammaisten asumispalveluista.
Järjestöjen merkitys varsinaisten sote-palveluiden tuottajana on pienentynyt sitä mukaa kun hyvinvointivaltio on vahvistunut. Nykyisin järjestöt toimivat ennen kaikkea terveyden ja hyvinvoinnin edistäjinä ja yleishyödyllisinä toimijoina, mutta osa järjestöistä tuottaa edelleen myös sosiaali- ja terveyspalveluita.
Järjestöt paikkaavat monia aukkopaikkoja ja ottavat usein koppia ihmisistä, jotka voisivat muuten päätyä esim. kalliiden sote-palveluiden piiriin. Monien harvinaisempien sairauksien potilasjärjestöt ovat saattaneet tarjota merkittävän osan ko. ihmisryhmän hoivapalveluista.
"On huhuttu, että raportin sisällön takia..."
Hallituskin ymmärsi, että tätä toimijajoukkoa ei ole vara hukata maku-sote-seikkailuissa. Sydänliiton pääsihteeri, entinen kansanedustaja ja oikeusministeri Tuija Brax värvättiin nopeasti yhdennaisen selvitysryhmäksi ja huhtikuun lopulla hän julkaisikin väliraporttinsa yleishyödyllisiä yhteisöjä sote-järjestelmässä koskevasta laajasta selvityksestä.
On huhuttu, että raportin sisällön takia sitä ei olisi haluttu edes julki ennen lakipaketin valmistuttua äänestettäväksi. Kompromissi lienee ollut jakaa se kahteen osaan.
Braxin väliraportistakin ymmärtää, että maakunta- ja sote-uudistus tarkoittaa isoa muutosta järjestöjen toimintaedellytyksiin. Tähän mennessä kunnat ovat olleet luontaisin yhteistyötaho paikallisesti.
Nyt sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen siirtyy maakunnille, julkisen puolen tuotanto maakuntien liikelaitoksille ja rahoituksen kanavoiminen kunnilta valtion kautta maakunnille.
Oikeastaan enää hyvinvointia ja terveyttä edistävät niin sanotut hyte-tehtävät jäävät kuntien kontolle. Muutos on herättänyt valtavasti kysymyksiä järjestöjen roolista, rahoituksesta ja muista toimintaedellytyksistä jatkossa.
Yhtiöittämispakko iskee järjestöihin
Yhtiöittämispakko, joka vältettiin julkisen toimijan osalta, iskee nyt järjestöihin. Sote-uudistus vaatii järjestöjä tunnistamaan, onko järjestön työ jatkossa markkinaehtoista palvelutuotantoa vai järjestölähtöistä kansalaistoimintaa.
Suuremmille järjestöille esimerkiksi sote-palveluntuotannon yhtiöittäminen varmasti onnistuu, mutta pienemmille järjestöille toimintojen eriyttäminen ja osakeyhtiön tai muun yhdistysmuodon pyörittäminen voi olla mahdotonta.
Raportti esittää yhdistysten hallitusten vastuupaineita helpottamaan mm. yhdistyslakiin muutosta toimitusjohtajan palkkaamisen mahdollistamiseksi. Yhdellä tittelillä ei kuitenkaan kansalaisjärjestö ja yrityselämän kuilua kurota umpeen.
Rahoitus on toinen koetinkivi. Sote-järjestöjen rahoituksesta tärkeä osa on tähän asti tullut kunnilta. Järjestöjen saamat avustukset ovat rahamääräisesti olleet varsin pieniä, mutta niiden toiminnan kannalta merkittäviä.
Lisäksi kunnat ovat saattaneet antaa toimitiloja järjestöjen käyttöön ilmaiseksi tai edullisesti. Järjestöjen saaman tuen pienenemisen riski on uudessa mallissa olemassa, koska sote-palvelut eivät enää kuulu kunnan toimialaan.
Kunnan yhteistyö yleishyödyllisten järjestöjen kanssa painottunee jatkossa järjestöihin, jotka toimivat kunnan vastuulle jäävillä toimialoilla kuten varhaiskasvatuksessa, koulutuksessa, liikunnassa ja kulttuurissa.
Pystyvätkö päättäjät huolehtimaan järjestöistä?
Raportissa todetaan, että maakunnan rooli järjestöjen paikallisen toiminnan avustamisen kannalta on ”parhaimmillaankin epäselvä”. Järjestöt ovat myös hämmästelleet, onko niiden luotava toimintaansa maakuntataso vain ollakseen mukana maakuntatason toimijoina. Lisää toiminnan tasoja ei yleensä tuo muuta kuin lisää byrokratiaa.
Tärkeä kysymys on, pystyvätkö tulevat maakuntapäättäjät talouspaineiden kasvaessa ja rahoitusleikkurin iskiessä edes huolehtimaan järjestöjen toimintaedellytyksistä.
Soste ry:n uusimmassa järjestöbarometrissä yli 70% kuntien sosiaali- ja terveysjohtajista arvioi, että ennaltaehkäisevä ja hyvinvointia edistävä työ ja palvelut kärsivät myös kunnissa sinne jäävien resurssien puutteen takia. Uhka on, että järjestötyön toimintaedellytykset kapenevat siis sekä kuntien että tulevien maakuntien taholta.
On suuri sääli, jos kaiken muun sekavuuden lisäksi suomalaisen kansalaisyhteiskunnan kivijalka, vapaaehtoinen järjestötyö, saadaan ajettua maku-soten myötä ahtaalle. Väestön ikääntymisestä johtuen on odotettavaa, että järjestöjä ja vapaaehtoistyötä tarvittaisiin ihmisten hyvinvointia, terveyttä ja työkykyä edistävässä toiminnassa tulevaisuudessa nykyistäkin enemmän.
Puhumattakaan siitä alustasta, jonka järjestöt ovat tarjonneet mm. yhteisöllisyyden kokemiseen.
Raportin pohjalta lienee tunnustettava tosiasiat; vain suurimmat järjestöt pystyvät yhtiöittämisen kautta olemaan valinnanvapausmallissa palveluntuottajina mukana. Suotavaa olisi, että pienemmät toimijat säilyisivät yhdistyspohjalta edes hengissä eikä niiden toimintamahdollisuuksia täysin romutettaisi.