Mainos

Sarajevon piirittäjä sai 33 vuotta vankeutta

Entinen kenraali johti serbien piiritysjoukkoja. Sarajevossa kuoli arviolta 14 000 ihmistä vuosina 1992-95.

Bosnian serbiarmeijan entinen kenraali Dragomir Milosevic on tuomittu 33 vuodeksi vankeuteen. Häntä syytettiin siviileiden terrorisoinnista ja murhista Sarajevossa kaupungin piirityksen aikana.

Sarajevossa kuoli arviolta 14 000 ihmistä vuosina 1992-95. Televisiokuvat kaduilla tarkka-ampujia pakenevista siviileistä piirtyivät ulkomaailman mieliin.

- Sarajevossa ei ollut yhtään turvallista paikkaa; tapetuksi saattoi tulla missä ja milloin vain, tuomari Patrick Robinson kertasi tilannetta.

Milosevic, 65, johti serbien piiritysjoukkoja elokuusta 1994 lähtien. Hänen edeltäjänsä Stanislav Galic tuomittiin aiemmin elinkautiseen vankeuteen entisen Jugoslavian sotarikostuomioistuimessa viime vuonna.

Milosevicin komentokaudella tehtiin yksi Sarajevon piirityksen verisimmistä iskuista: torilla olleeseen leipäjonoon iskeytynyt kranaatti surmasi 43 ihmistä ja haavoitti 75:tä elokuussa 1995.

Milosevic kiisti syyllistyneensä sotarikoksiin. Hänen mukaansa Sarajevo oli sotatoimialuetta ja monet uhreista saivat surmansa taisteluissa.

Dragomir Milosevic ei ole sukua Jugoslavian edesmenneelle presidentille Slobodan Milosevicille.

(MTV3-STT-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.