Sara Parikka aloitti Salatut elämät -sarjassa 16-vuotiaana.
Salatut elämät -sarjasta julkisuuteen noussut Sara Parikka on yksi Suomen suosituimmista somevaikuttajista. Hän kirjoittaa suosittua blogia ja Instagramissa hänellä on yli 241 000 seuraajaa. Tällä viikolla Parikalta ilmestyi kirja Itse tehty – opas omannäköiseen työelämään (WSOY).
Parikka nauttii siitä, että hän saa tehdä todella laaja-alaisesti media-alan töitä.
– Työelämä on sellainen, että se jatkuvasti muovautuu. En tiedä, mitä teen vuoden päästä. Katson aika lyhyellä aikajänteellä elämääni. Tällä hetkellä viihdyn kyllä työssäni, Parikka kertoo.
Parikka on käynyt lukion, opiskellut sisustussuunnittelijaksi yksityisessä koulussa ja sen lisäksi käynyt Helsingin yliopistossa viestinnän kursseja avoimella puolella.
Parikka on tehnyt koulujen ohella pitkään myös töitä, sillä hän aloitti Salatut elämät -sarjassa 16-vuotiaana ja vuonna 2019 hän jätti suosikkisarjan yli kymmenen vuoden jälkeen.
LUE MYÖS: Sara Parikka muistelee kirjassaan, kuinka päätyi mukaan Salkkareihin vain 16-vuotiaana – joutui heti kuumottavaan tilanteeseen
Salkkarit-pestin aikana Parikka alkoi kirjoittaa blogia, jota hän kirjoittaa vielä tänäkin päivänä.
– Blogi oli sellainen, mikä tuli kaiken rinnalle. Päivittelin sitä ja Instagram-tiliäni ihan omasta halusta, hiljalleen siitä kasvoi työ. Jossain vaiheessa aloin panostaa ja keskittyä siihen vielä enemmän.
