Sara Forsberg erosi poikaystävästään: Päädyimme menemään eri teitä

Kansainvälisen levydiilin napanneen YouTube-sensaatio Sara Forsbergin suuret elämänmuutokset vaikuttivat myös parisuhteeseen.

Pietarsaarelainen Sara Forsberg nousi tähteyteen keväällä YouTube-videollaan, jolla hän matkii eri kieliä. Smoukahontas-nimellä tunnetun naisen kuuluisuuteen nostanutta videota on katsottu noin 12 miljoonaa kertaa.

Sara muutti keväällä Los Angelesiin ja puursi lujaa unelmansa eteen. Tiistaina Suomeen saatiin ilouutisia Saran uran edistymisestä: Sara on solminut Yhdysvalloissa levytyssopimuksen ison, Universal Music Groupiin kuuluvan Capitol Records -levy-yhtiön kanssa. MTV.fi tavoitti iloisen Saran puhelimitse:

– Tämä on aivan mieletöntä, hankala uskoa. Tämä tapahtui niin nopeasti, lähdin kaupan kassalta Pietarsaaresta ja tässä sitä nyt ollaan, ihmeellistä. Onhan tämä historiallista, ensimmäisenä suomalaisena levytysdiili Amerikassa, Sara fiilistelee tilannettaan.

Sara on asettunut aloilleen Amerikkaan, hankkinut asunnon, auton ja koiran. Parhaillaan lahjakkaalla laulajalla riittää kiireitä tulevan levyn nauhoituksissa.

Nuoren naisen elämä on mullistunut monella tapaa puolen vuoden aikana.  Keväällä Sara ei vielä osannut sanoa, muuttaisiko hänen poikaystävänsä myöhemmin Saran perässä Amerikkaan. Nyt päätös asian suhteen on tehty, sillä Sara myöntää elävänsä nykyään sinkkuna.

– Päädyimme menemään eri teitä, koska minulla on ura täällä Jenkeissä ja hänellä oli oma elämänsä Suomessa. Ero oli kaikin puolin siisti, ei tässä ollut mitään suurempia ongelmia, Sara toteaa.

Sara oli seurustellut poikaystävänsä kanssa noin vuoden verran. Saran elämän jatkuessa pysyvämmin Amerikassa halusi poikaystävä pysyä Suomessa.

– Kun selvisi, että minulle tulee levytyssopimus ja sitä kautta elämä tänne, niin pistihän se miettimään. Se laittoi uudestaan arvioimaan asioita. Niin siinä sitten kävi, mutta näin elämässä voi käydä. Nyt pitää vain keskittyä positiiviseen ja mennä eteenpäin. Olemme kuitenkin pysyneet ystävinä.

Sara kertoo erosta kuluneen jo jonkin aikaa, joten hän on ehtinyt käsitellä asiaa. Reippaan laulajan elämä on nyt hyvin kiireistä uusien haasteiden edessä.

– Ei minulla kyllä kauheasti olisi aikaa miehille, tässä on ollut niin kova pyöritys. Nyt on pitänyt keskittyä ihan muihin asioihin, Sara naurahtaa. 

Lisää Saran tuhkimotarinasta ja menestyksestä MTV3:n keskiviikon Kymmenen uutisissa.

Lue myös:

    Uusimmat