Santeri Kiiveri päätti teininä lyödä kaiken likoon – se johti "saavuttamattomissa olleeseen" unelmaan: "Viikko yli tuhannesta päivästä"

Alppihiihto alkoi viedä Kiiveriä mukanaan jo hänen lapsuusvuosinaan sen jälkeen, kun vanhemmat veivät hänet rinteeseen ja nuori hurjapää pääsi myös ulkomaille laskemaan Alppeja myöten.

– Pääsee aika siisteihin paikkoihin, ja tämä on aika erityispiirteinen laji. Se on se, mistä on itse tykännyt, tätä nykyä 22-vuotias laskija kertoo.

Myöhemmin lukioikäisenä Kuusamoon, sanojensa mukaan "pikkukaupunkiin", muuttaessaan Kiiveri löi lukkoon, että hän antaisi para-alppihiihdossa maailman huipulle noustakseen kaikkensa. Eikä Kuusamon lukiossa ja Rukan alppikoulussa opiskellut urheilija ole tavannut jättää kiviä sen eteen kääntämättä.

– Olen tottunut reissaamiseenkin, ja se on ollut oikeastaan ihan kivaa, täysipäiväisesti urheileva Kiiveri sanoo.

Välillä pelottaa

Kiiverillä on olkahermopunoksen syntyvaurio oikeassa kädessä, ja hän laskee käytännössä yhdellä kädellä. Huippu-urheilijan laskeminen on kuitenkin muovautunut tuhansilla toistoilla saumattomaksi – vaikeinta alkuun oli hänen mukaansa pitkiin keppeihin pujotteluun siirryttäessä kepin ottaminen.

– Ei pysty oikealla kädellä sitä työstämään, niin ollaan aika paljon hiottu, että se osuu kohdilleen. Muuten on kuitenkin mennyt aika rutiininomaisesti sekin. Aina on laskenut yhdellä sauvalla ja yhdellä toimivalla kädellä, niin se alkaa olla aika hallussa.

Kiiveri myöntää, että välillä pelottaakin.

– Joudutaan paljon miettimään tiettyjä teknisiä kohtia joissain vauhtilaskuissa ja muissa. Oikealla kädellä ei saada niin hyvää luottoa ja balanssia käännökseen menoon, hän sanoo mutta toteaa, että pelko täytyy sulkea mielestä pois.

"Siistein juttu" Pekingissä

Eikä Kiiverin pelko ole ainakaan ulospäin näkynyt. Hän edusti Suomea upeasti jo Pyeongchangin paralympialaisissa 2018 ja ylsi pujottelussa neljänneksi. Viime vuonna Pekingin paralympialaisissa hän oli vielä parempi ja kahmi kultaa suurpujottelussa sekä hopeaa superalppiyhdistetyssä. Hänestä tuli ensimmäinen suomalainen alppihiihdon paralympiamitalisti.

Kiiveri oli toteuttanut kultamitalistina toisinaan kaukaiseltakin tuntuneen unelmansa.

– Neljän vuoden välein paraurheilijoilla on se aika, jolloin pitää pystyä tekemään tulos. On sellainen viikko yli tuhannesta päivästä, jolloin pitää onnistua, ja oli itselleni siistein juttu, että pystyin Pekingissä suorittamaan parasta ja voittamaan kultaa. Kulta oli itsellenikin jopa saavuttamattomissa ollut tavoite – sen saaminen oli unelmieni täyttymys. Kaikki, mihin oli panostettu, tuli siellä saavutettua.

"Ei maailman neljänneksikään paras ihan surkea ole"

Kiiveri palasi tuoreeltaan takaisin Suomeen Espanjan Espotista, jossa hän laski pujottelussa neljänneksi ja suurpujottelussa kahdeksanneksi, vaikka oli hiukan flunssainen.

– Pujottelupäivä oli itseltäni kyllä tosi hyvä. Jäi hyvä fiilis koko tiimille. Mitaleja lähdettiin tavoittelemaan, mutta ei tuo maailman neljänneksikään paras ihan surkea ole, Kiiveri tokaisee ja on oikeassa.

Ja nuorella laskijalla on varmasti vielä aikaa yltää uusiin arvokisamitaleihinkin.

Hän itse sanoo unelmoivansa "uran saamisesta kunnialla maaliin asti".

– Tietysti yksi unelma on saavutettu ja paljon muutakin, mutta kyllä varmaan jotain vielä keksii.

– Uskon, että näytöt on jo annettu, mutta onhan tässä vielä laskemista.

Lisää Kiiverin ajatuksia on ylälaidan videolla Tulosruudun lähetyksessä.