Viisinkertainen paralympiavoittaja Leo-Pekka Tähti kokee eläneensä rikasta ja monipuolista elämää, minkä hän tuo esiin myös toimittajien Harri Laihon ja Juha Luotolan kirjoittamassa nimeään kantavassa elämäkerrassa (Tammi). Sitä Tähti, 37, on kuitenkin toisinaan pohtinut, miltä tuntuisi kävellä.
Vuoden 2016 vuoden urheilijaksi Suomessa valittu Tähti on luonut huiman uran pyörätuolikelauksen parissa ja voittanut viiden paralympiakultansa ohella muun muassa neljä maailmanmestaruutta. Hän aikoo olla viivalla myös ensi vuonna, jos Tokion vuodella siirretyt kisat tuolloin järjestetään.
Liekki lepattaa yhä vahvasti, ja ura voi jatkua Tokion paralympialaisten jälkeenkin, vaikka Tähti oli aiemmin kaavaillut lopetusta kyseisiin mittelöihin.
– Tällä hetkellä tuntuu, että se (Tokio) ei välttämättä ole minun urheiluni päätepiste. Tulokseni ovat olleet tosi hyviä joka vuosi, minulla ei ole ollut mitään sen isompia vaivoja ja motivaatio on ollut tosi hyvä harjoittelun suhteen. Jotenkin tuntuu, että minulle tuli vielä suurempi nälkä tämän koronan takia, Tähti kertoi MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa.
– Tässä ollaan väläytelty, että vuosi 2022:kin voisi olla mahdollinen. Silloin on kuitenkin maailmanmestaruuskisat Japanissa, ja nälkää ja motivaatiota riittää. Kai sitä pitää silloin takoa, kun rauta on kuumaa.
Valmennus kiinnostaa ja sitä on jo ohjelmassa
Tähden ensimmäisistä paralympiavoitoista tulee ensi vuonna kuluneeksi 17 vuotta. Mies on ehtinyt sinä aikana muuttua luonnollisesti varsinkin ihmisenä.
Tähti muistelee, että ensimmäisten paralympiakultien myötä julkisuus tuli yhtäkkiä päälle, eikä siihen ollut osannut varautua. Vaikka ulosanti oli haastatteluissa tuolloinkin hyvää, Tähti oli vakavampi.
– Välillä nykyään lipsuu ja hymykin tulee, Tähti virnisti.
– On tullut tiettyä sosiaalisuutta. Olen nähnyt paljon uusia ihmisiä ja päässyt tutustumaan uusiin hienoihin ihmisiin. Se on antanut valtavan paljon.
Tähti on myös saavuttanut urheilu-urallaan valtavan paljon. Se hetki kuitenkin lähestyy, kun tämä aika jää taakse ja on uuden uran vuoro. Tähti on miettinyt yritysmaailman ohella valmentamista, jota hän on jo ehtinyt aloittaakin.
– Minulla on tällä hetkellä jo yksi valmennettava, jonka perään yritän katsella ja tehdä harjoitusohjelmia.
"Miltä se käveleminen tuntui"
Tähti ei ole niitä ihmisiä, jotka tapaavat jossitella. Hänellä oli syntyessään selkäydinvamma, ja hän sai ensimmäisen pyörätuolensa jo muutaman vuoden ikäisenä. Tuolin kanssa hän on takonut urheilijana kovaa menestystä ja noussut tähdeksi.
Tähti kokee myös eläneensä varsin normaalin lapsuuden.
– Kun synnyt synnynnäisenä selkäydinvammaisena, sinulla on ne kortit kädessäsi ja niiden kanssa pitää pystyä pelaamaan. Vanhemmat kasvattivat minut samalla tavalla kuin kaksi vuotta vanhemman isosiskoni, ja sitä kautta kasvualusta oli aika terve.
Urheilu tuli mukaan jo varhain.
– Minulla oli myös hyvä pihapeliyhteisö lapsuudessani koko ajan. Löytyi paljon samanikäisiä lapsia. Niiden kanssa pelattiin, peuhattiin ja tehtiin kaiken näköistä. Aina piti kilpailla jostain. Kasvamiseni oli tosi normaali.
Tähti kertoo kuitenkin miettineensä toisinaan sitä arkista asiaa, millaista olisi kävellä.
– Yhdeltä minun kaveriltani, joka on kävellyt ja vammautui 13–14-vuotiaana, kysyin, miltä se käveleminen tuntui. Sitä fiilistä, miltä tuntuu kävellä, olen miettinyt muutaman kerran. Muut asiat ovat jääneet. Turha semmoisia on miettiä.